Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin on sujunut lakkopäivä Turun Meyerin telakalla: “Työnantaja on yrittänyt houkutella ihmisiä töihin”

Turussa Meyerin telakan pääportilla lakkoaamu alkoi rauhallisissa tunnelmissa. Teollisuusliiton huomioliiveihin pukeutuneet lakkovahdit olivat paikalla, mutta samalla telakan porteista virtasi sisään seitsemäksi työvuoroihinsa kiirehtiviä ihmisiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaikka lakko koskee noin 900:aa Teollisuusliiton Meyerillä töissä olevaa jäsentä, jatkavat esimerkiksi alihankkijoiden työntekijät töitään tavallisen tapaan, kertoi lakkovahtina ollut varapääluottamusmies Pasi Vänni STT:lle.

Telakan alueella käy päivittäin töissä noin 4 500 ihmistä, joista noin 2 000 on Meyerin omia työntekijöitä, sanoo Meyer Turun viestintäpäällikkö Tapani Mylly STT:lle.

Lakon vaikutuksia tai töistä pois jääneiden työntekijöiden määrää Meyer ei Myllyn mukaan kommentoi.

– Tällä kertaa ollaan päädytty sellaiseen linjaan, että ei olla antamassa haastatteluja aiheeseen liittyen, hän sanoo.

Mylly ei myöskään kerro telakan linjauksen taustoja.

Syyskuun puolivälissä telakka arvioi Lännen Medialle, että Teollisuusliiton, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n ja Ammattiliitto Pron silloiset ylityökiellot aiheuttivat noin 200 000 euron ylimääräiset kustannukset viikossa.

Lisää aiheesta

“Teollisuusliiton jäsenistö on suhtautunut lakkoon vaihtelevasti.”

Päivän lakon julistaneet ammattiliitot vastustavat joukkovoimalla hallituksen valmistelemaa lakiesitystä irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä. Tiistaina hallitus ilmoitti lain rajaamisesta koskemaan korkeintaan 10 hengen yrityksiä, mutta liitoista lievennys ei ollut riittävä eikä suunniteltuja lakkoja peruttu.

– Telakalla Teollisuusliiton jäsenistö on suhtautunut lakkoon vaihtelevasti, Pasi Vänni kertoo.

Suurin osa puoltaa hänen mukaansa lakkoa ja sen perusteluja, mutta myös vastustajia löytyy. Noin 90 prosenttia Meyerin telakalla alan töitä tekevistä kuuluu Teollisuusliittoon, Vänni sanoo. Myös Ammattiliitto Prohon kuuluvaa työnjohtoa on lakossa.

Portilla lakkovahdit päivystävät tänään vuoronvaihtojen yhteydessä. Seuraavaksi portille oli määrä kokoontua kolmelta iltapäivällä.

– Työnantaja on yrittänyt houkutella ihmisiä töihin. Toivon, että liiton kaikki noin 900 työntekijää ovat tänään lakossa, Vänni sanoo.

Meyerin Turun telakalla lakkoilevat myös Sähköliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin työntekijät.

Kaikkiaan vuorokauden lakot ulottuvat yli sataan suureen teollisuusyritykseen. Meyer Turku on suurimpia teollisuusalan työnantajia Varsinais-Suomessa.

STT–MARI AREVA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE