Politiikka
1.9.2026 17:43 ・ Päivitetty: 1.9.2026 17:44
Näin oppositiosta kommentoidaan budjettiriihen antia
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallituksen tänään esittelemä budjettiehdotus on vahvasti irrallaan todellisuudesta.
− Budjetti ei sisällä mitään ratkaisua käsistä täysin karanneeseen työttömyyskriisiin, joka uhkaa kroonistua. Suojaosien palauttaminen olisi ollut pieni askel oikeaan suuntaan, mutta hallitus päätti sulkea silmät ja korvat työmarkkinoiden todellisuudelta ja tutkimustiedolta, Koskela sanoo tiedotteessa.
Todellisuudelle vieraana Koskela pitää myös yhteisöveron miljardiluokan alennusta, jota hallitus vie härkäpäisesti eteenpäin.
− Orpo ja Purra toistelevat, että “rahaa ei ole”, ja että kymmenen miljardia pitää sopeuttaa, mutta toisaalla jakavat miljardiluokan summan lahjana suuryrityksille. Ovatko ministereiden puheet ja teot koskaan aikaisemmin olleet yhtä räikeästi ristiriidassa?
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on harmissaan siitä, ettei pääministeri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi tuonut suurtyöttömyyden vakavuuteen nähden riittäviä uusia ratkaisuja.
– Hallituksen olisi tullut uusilla toimenpiteillään varmistaa, että työttömyys saadaan laskuun. Toiveiden sijaan tämä vaatisi nyt määrätietoisia uusia päätöksiä, Lohi sanoo omassa tiedotteessaan.
Lohen mukaan hallituksen päätös olla tekemättä uusia sopeutuspäätöksiä heikentää puolueiden yhteisen velkajarrun uskottavuutta.
– Suomella ei olisi varaa rutiiniriiheen ja vielä vähemmän vaalibudjettiin. On hallituspuolueilta ristiriitaista sopia 8-11 miljardin euron sopeutustarpeesta ensi vaalikaudelle ja tehdä oman kautensa loppukuukausina päätöksiä, jotka vievät julkista taloutta juuri päinvastaiseen suuntaan.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen viimeinen budjetti jatkaa politiikkaa, joka kasvattaa velkaa mutta samalla lisää köyhyyttä, työttömyyttä ja tulevaisuuden kustannuksia.
– Pääministeri Orpon mukaan Suomella ei ole varaa suunnan muutokseen. Uskon suomalaisten olevan eri mieltä. Kun velka jatkaa kasvuaan, 26 000 uutta lasta on työnnetty köyhyysrajan alle ja suomalaisilta leikataan työpaikkoja keskellä työttömyyskriisiä, niin se, mihin Suomella ei enää ole varaa, on Orpon hallitus, Virta sanoo tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
