Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin valiokunta päätti alkoholin etämyynnistä – “Meillä on taustakirjaukset siihen, että Alkon monopoli halutaan turvata”

Tuula Haatainen vastasi medialle kysymyksiin alkoholilaista aamupäivällä kello 10 aikaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kokousti useaan kertaa ja yritti saada ratkaisua alkoholin etämyyntiä koskeviin kysymyksiin. Nykyisessä alkoholilaissa ei ole pykälää etämyynnistä, mutta lain perusteluissa etämyynti kielletään.

Asian taustalla väijyy kysymys Alkon monopolin murtumisesta, mikäli etämyyntiä ei kiellettäisi.

– Mietintöön tuli lausuma sen selvittämiseksi, valiokunta edellyttää, että sitä jatkoselvitetään, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) toteaa.

– Etämyyntiä ei tullut pykäliin, siitä äänestettiin, tässä vaiheessa valiokunnan enemmistö ei halunnut sitä pykäliin laittaa vaan siihen tuli lausuma, hän jatkaa.

Tilanne siis jatkuu epäselvänä.

– Perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta lausunnoissaan totesivat, että tämä on epäselvä tilanne ja se pitäisi tarkentaa tässä laissa niihin pykäliin. Valiokunnan enemmistö ei sitä nyt halunnut laittaa.

– Minusta olisi ollut syytä ottaa riittävä aika lain käsittelyyn, että etämyyntiasia olisi pystytty selvittämään ihan kunnolla, koska tämä ei ole budjettilaki, tällä ei ole kiire. Jos siihen olisi otettu pikkuisen lisää aikaa, olisimme pystyneet myös varmasti sen pykälämuotoilun selvittämään tällä kertaa. Nyt tämä lakipaketti menee näin, että sitä ei siinä selvästi sanota.

Lisää aiheesta

Haatainen olisi halunnut perehtyä paremmin: “Nyt se jäi ohueksi”.

Haatainen katsookin, että nyt hallituksesta johtuva kiire ajaa sen yli, että tehtäisiin huolellista lainsäädäntötyötä.

– Kiire tulee siitä, että hallitus haluaa, että tämä laki tulee voimaan nopeasti. Siitä syystä tätä on hallituspuolueiden taholta pidetty yllä, että tämä pitää nopeasti käsitellä. Minä olisin tehnyt niin, että olisi valmisteltu nyt kunnolla tämä etämyyntikysymys ja siihen liittyvä Alkon monopoliasema ja koko järjestelmän tulevaisuus. Olisi rauhassa perehdytty siihen ja saat siihen ministeriön tuki ja olisi voitu tämäkin asia kunnolla käsitellä. Nyt se jäi ohueksi.

Valiokunnan jäsenet kiiruhtivat kiireesti täysistuntoon kokouksen päätyttyä. Valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) ehti kuitenkin kaivaa vielä mietintöluonnoksen laukustaan esille.

Hänen mukaansa valiokunnan toimeksianto etämyynnistä kuuluu siten, että “etämyyntiä koskevat säännökset selvennetään”.

– Sosiaali- ja terveysministeriötä velvoitetaan ottamaan vastuu selvitystyöstä. Valiokunta näkee, että se selvitys tehdään. Meillä on taustakirjaukset siihen, että Alkon monopoli halutaan turvata.

Alkuun Heikkinen toteaa, että tarkkaa ohjetta siitä ei ole ministeriölle annettu, että etämyyntiasia pitää kirjata pykäliin. Luettuaan valiokunnan mietintöluonnoksen, hän tekee kuitenkin toisen tulkinnan eli pykälät olisivatkin tulossa.

– Kyllä, näin voisin omana tulkintana todeta, koska pykälät ovat tällä hetkellä epäselvät, me haluamme, että ne selkeytetään.

“4,7% kansanterveyden kannalta paras.”

Hallitus esitti, että jatkossa vähittäismyynnissä sallittaisiin alkoholiprosentti 5,5. Valiokunta kuitenkin äänesti asiasta ja päätti vastoin hallituksen esitystä, että prosentti pysyy 4,7:ssä.

Valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen kannattaa 4,7%:n säilyttämistä.

– Siihen oli valiokunnan asiantuntijakuulemisessa hyvin hyvin laaja tuki ja perustelut sille, että se on kansanterveyden kannalta parasta, että se säilyy nyt siinä ja käytäntöä ei muuteta.

Valiokunta äänesti myös toisesta paljon puhuttaneesta asiasta eli alkoholin valmistustavasta.

– Itse kannatin sitä, että tämä nykyinen käytäntö valmistustavan suhteen olisi jatkunut, hallituksen esitystä vastaan äänestänyt Haatainen kertoo.

Valmistustapa pysyi kuitenkin hallituksen esityksen mukaisena.

– Eli limuviinat tulevat nyt sitten kauppohin 4,7%:n vahvuisena.

Alkoholilaista keskustellaan tänä iltana eduskunnassa. Äänestykset ovat mitä todennäköisimmin huomenna.

Hallituspuolueet ovat päättäneet, että kansanedustajilla on omantunnonvapaus äänestää vähittäismyynnissä sallittavasta alkoholiprosentista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE