Ulkomaat
12.6.2026 08:51 ・ Päivitetty: 12.6.2026 10:39
Nato: Joukkojen määrä Kosovossa vähenee
Puolustusliitto Nato ilmoitti perjantaina aikovansa vähentää joukkojensa määrää Kosovossa turvallisuustilanteen parannuttua. Vuodesta 1999 alkaen toimineessa Kfor-operaatiossa on tällä hetkellä 4 600 sotilasta.
Myös Suomi on mukana Kfor-operaatiossa. Vuonna 2023 Kosovossa palveli noin 70 suomalaista sotilasta.
Nato sanoo, että Kosovossa olevien joukkojen vähennykset tapahtuvat kuluvan vuoden aikana. Vähennyksiä tehdään asteittain ja paikan päällä olevien olosuhteiden mukaan. Naton mukaan päätös joukkojen vähennyksestä voidaan myös peruuttaa.
Huhtikuussa Yhdysvalloista oli Kfor-operaatiossa noin 600 sotilasta. Vuonna 2023 Nato lisäsi joukkojaan operaatiossa noin tuhannella sotilaalla, kun jännitteet Kosovossa kasvoivat.
Kosovo kuului aikanaan Jugoslaviaan, ja 1990-luvun lopulla Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä Serbian joukot ja kosovolaiset taistelivat verisesti Kosovossa.
Kosovo itsenäistyi vuonna 2008, mutta esimerkiksi Serbia ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä.
Uutista täydennetty klo 13.38 taustatiedoin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
