Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nenäpäivä tv-lähetys pois Yleltä – tässä syy

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Toimittaja Piia Pasanen Nenäpäivän startissa Helsingissä 23. lokakuuta 2023.

Perinteistä Nenäpäivä-kampanjan televisiolähetystä ei nähdä jatkossa Yleltä, kertoo Nenäpäivä-säätiö. Syynä on säätiön ja Ylen yhteistyön päättyminen huhtikuussa. Säätiö kertoo, että osapuolet eivät löytäneet yhteistä näkemystä, joka olisi vastannut molempien tavoitteita ja säätiön tarkoitusta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Säätiön mukaan Ylen toiveena on ollut, että kampanjalla voitaisiin kerätä varoja myös kotimaan avustuskohteisiin. Säätiöllä ei ole kuitenkaan rahankeräyslupaa kotimaantyön tukemiseen.

Säätiö on perustettu alun perin keräämään varoja kehitysyhteistyöhön, eikä sen tarkoitusta voi jälkikäteen muuttaa.

Nenäpäivä-säätiössä on mukana yhdeksän suomalaista kehitysyhteistyötä tekevää järjestöä, kuten Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Pelastakaa Lapset.

– Kaikilla yhdeksällä järjestöllä on aito halu jatkaa konseptin kehittämistä ja uskomme, että Nenäpäivällä on edessään valoisa tulevaisuus, toteaa Nenäpäivä-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tomi Järvinen tiedotteessa.

Nenäpäivä-kampanjan keskeinen tavoite on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien, erityisesti lasten ja heidän perheidensä tukeminen ja lasten aseman parantaminen globaalisti. Ensimmäinen Nenäpäivä-kampanja nähtiin Ylen kanavilla vuonna 2007.

Yle-yhteistyön päättyminen ei vaikuta kampanjan keräämien varojen käyttöön. Säätiö kertoo tiedotteessa, että sen toiminta jatkuu. Säätiö kartoittaa uusia mediakumppanuusmahdollisuuksia.

Kampanjalla on kerätty 17 vuoden aikana noin 42 miljoonaa euroa. Rahoilla on tuettu muun muassa lasten koulutusta, terveyttä ja ruokaturvaa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE