Globaali vastuunkanto on ollut Suomelle myös yhteinen asia: kirkot, ammattiliitot ja järjestöt ovat vuosikymmenten ajan tehneet solidaarisuudesta osan suomalaista identiteettiä.

Rauhanturvaajat, ETYK, Martti Ahtisaaren rauhanvälitys ja suomalaiset opettajat, terveydenhoitajat ja metsäasiantuntijat ympäri maailmaa kertovat samaa tarinaa.

Tämä tarina ja identiteetti on nyt murroksessa. Kehitysyhteistyön rahoitus on supistunut ja keskustelu Suomen globaalista roolista on muuttunut. Talous on tiukalla, ja jokaisen euron käyttöä on perusteltava. Siksi on tärkeää myös pohtia, mitä kaikkea päätöksissä on pelissä.

Rahoitus on aina voinut nousta ja laskea. Meidän on kuitenkin kysyttävä, olemmeko nyt rikkomassa jotain pysyvästi, jotain sellaista, mitä ei saa takaisin.

Määrärahojen näkymä on laskusuuntainen, mutta vaikka rahaa joskus taas olisikin, kumppanuudet, osaaminen, järjestöjen ja eri toimijoiden verkostot ja luottamus eivät palaa nopeasti. Kun yhteistyö jossakin maassa lopetetaan, siellä tehty työ, vaikutusvalta, kontaktit ja tieto hajoavat ja katoavat.

Suomi on elänyt tällaisia vaiheita ennenkin. Lamavuosina 1990-luvulla kehitysyhteistyöstä karsittiin yli 60 prosenttia, ja seuraavan kerran sitä supistettiin voimakkaasti vuonna 2015.

Yhteistyön jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Laman ajan leikkausten jälkeen kesti parikymmentä vuotta, ennen kuin rahoitus palasi lähelle entistä tasoaan, ja jokainen kierros on muuttanut kehitysyhteistyön sisältöä ja tapaa toimia.

TÄLLÄ kertaa keskustelussa on mukana myös ajatus siitä, että valtaosa maaohjelmista ja järjestöjen julkisesta tuesta ajettaisiin alas ja yhteistyö keskittyisi humanitaarista apua ja Ukrainaa lukuun ottamatta yrityksiin ja kauppaan. Hauraimmissa maissa yritysyhteistyö voi toimia heikosti ainoana työkaluna, eikä sillä tavoiteta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Ajatuksen on tuonut pöydälle esimerkiksi kokoomuksen talousohjelma, vaikka puolue on perinteisesti suhtautunut globaaliin vastuunkantoon myönteisesti. Kyse on suunnanmuutoksesta, joka ansaitsee laajemman keskustelun kuin sivuhuomautuksen.

Suomi ei ole ehdotuksiensa ja politiikkatoimiensa kanssa yksin. Maailman kehitysrahoitus laski viime vuonna ennätykselliset 23 prosenttia, kun Yhdysvallat leikkasi apunsa yli puolella ja Britannia ilmoitti laskevansa oman apunsa 0,3 prosenttiin bruttokansantulosta. Monet maat pohtivat nyt omaa suhdettaan maailmaan.

Pohjoismaissa kuva on kaksijakoinen.

Norja on käyttänyt kehitysyhteistyöhön yli prosentin kansantulostaan, ja Ruotsi ja Tanska ovat ylittäneet YK:n 0,7 prosentin tavoitteen. Ruotsi on tosin luopunut aiemmasta yhden prosentin tavoitteestaan ja leikannut kehitysyhteistyöstä viime vuosina. Norja ja Tanska ovat nähneet kehitysyhteistyön osana omaa turvallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa.

KUN länsi vetäytyy, joku muu täyttää tilan. Kiina on lisännyt rahoitustaan Afrikassa, ja Venäjä vie viljaa Sahelin maihin ja kertoo tarinaa lännestä, joka hylkää kumppaninsa.

Tämä ei ole kaukainen kysymys. Kun YK:ssa äänestetään Venäjän hyökkäyssodasta, ratkaisevat äänet tulevat Afrikasta, Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Suomi hakee lisäksi YK:n turvallisuusneuvostoon vuosiksi 2029 ja 2030, ja vaalissa tarvitaan juuri näiden maiden luottamusta. Niin sanottu pehmeä vaikutusvalta on pienelle maalle kovaa valuuttaa.

Yritysten roolia kehitysyhteistyössä on vahvistettu Suomessa ja Euroopassa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja suomalaiset suhtautuvat siihen myönteisesti. Kauppa ja investoinnit eivät voi kuitenkaan korvata kaikkea. Ne hakeutuvat sinne, missä on vakautta, koulutusta ja toimivia instituutioita, ja juuri niitä rakennetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä.

Suomalaiset eivät ole kääntäneet selkäänsä maailmalle. Ulkoministeriön tämänvuotisen kyselyn mukaan 68 prosenttia pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Halu kantaa vastuuta elää edelleen.

Kysymys on rahan lisäksi siitä, millainen maa haluamme olla. Pieni maa kuten Suomi ei osta vaikutusvaltaa sotilasmahdilla eikä taloudellisella painolla. Sen vaikutusvalta syntyy luottamuksesta, jota rakennetaan vuosikymmeniä, ja työstä, jolla on tuloksia.

Suomea on kuunneltu maailmalla siksi, että olemme olleet läsnä silloinkin, kun emme itse suoraan hyötyneet. Sitä perintöä kannattaa vaalia, myös tiukkoina aikoina.

Kirjoittaja on SDP:n kaupunginvaltuutettu Helsingissä.