Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Niinistö muistutti traagisista tapahtumista: “Yhdessä voimme suojautua maailman myrskyiltä paremmin”

Pohjoismaiden valtiojohtajat asettautuivat yhteiskuvaan Hanasaaren kulttuurikeskuksessa.

Presidentti Sauli Niinistö on korostanut pohjoismaisen yhteistyön merkitystä puheessaan Suomessa vieraileville pohjoismaiden valtiojohtajille.

Niinistö sanoi, että pohjoismaiden yhteistyön ja yhteisten instituutioiden merkitys on korostunut viime vuosien tapahtumien vuoksi.

– Viime aikojen traagiset tapahtumat ovat osoittaneet, ettemme ole täysin turvassa maailman myrskyiltä, mutta yhdessä voimme suojautua niiltä paremmin, Niinistö sanoi puheessaan kulttuurikeskus Hanasaaressa.

Pohjoismaiden valtiojohtajat osallistuvat Hanasaaressa ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen uudelleenvihkimiseen. Hanasaaressa on tehty iso remontti, joka valmistui viime kuussa.

Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuninkaalliset sekä Islannin presidenttipari ovat tulleet Suomeen juhlistamaan maamme satavuotista itsenäisyyttä. Paikalla ovat Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja, Tanskan kuningatar Margareeta sekä Islannin presidentti Gudni Johannesson ja hänen puolisonsa Eliza Jean Reid.

Myöhemmin iltapäivällä valtiojohtajat vierailevat vielä Sibelius-monumentilla. Päivä huipentuu juhlapäivälliseen Presidentinlinnassa.

Pohjoismaista yhteistyötä ei tule pitää itsestäänselvyytenä.

Lisää aiheesta

Aiemmin päivällä presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat arvovieraat vastaan Presidentinlinnan pihalla.

Seurue tervehti paikalle kerääntynyttä väkijoukkoa Presidentinlinnan parvekkeelta. Sen jälkeen he siirtyivät kävellen Linnasta kaupungintalolle ja tervehtivät reitin varrelle kokoontunutta yleisöä.

Poliisin mukaan juhlallisuuksia seuraamaan kerääntyi Linnan ympäristöön noin 4 000 ihmistä. Virallisen vastaanoton jälkeen puhjennut sade sai kuitenkin osan väestä poistumaan paikalta.

Presidenttiparit ja kuninkaalliset seurasivat kaupungintalon parvekkeelta Kauppatorilla järjestettyä Koko Suomi tanssii -tapahtumaa, jossa tanssittiin humppaa ja katutanssia.

Sen jälkeen he nauttivat juhlalounaan, jota isännöi Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori.

Tervetuliaispuheessaan Vapaavuori korosti pohjoismaisen yhteistyön merkitystä.

– Pohjoismaista yhteistyötä ei tule pitää itsestäänselvyytenä, ja sitä pitää vaalia yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Vanhojen, hyvien ja luotettavien ystävien merkitys kasvaa samalla kun maailmasta tulee vaikeampi hallita ja ystävyyspiirit laajenevat, Vapaavuori sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE