Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

9.11.2016 08:34 ・ Päivitetty: 9.11.2016 09:11

Niinistöltä ja Sipilältä ensikommentit Trumpin voitosta — pääministeri oli siihen varautunut

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo yllättyneensä vaalituloksesta, mutta olleensa varautunut siihen, koska gallupit eivät osuneet oikeaan brexitinkään suhteen aiemmin tänä vuonna.

Sipilä korostaa, että Suomelle on äärimmäisen tärkeää, että kahdenväliset suhteet jatkuvat ja että Euroopan ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden rakentaminen jatkuu hyvältä pohjalta.

Pääministeri arvioi, että Trumpin tuoma muutos on myös mahdollisuus. Hänen mukaansa Trump pystyy tekemään yllättäviäkin ratkaisuja.

Presidentti Sauli Niinistö onnittelee Trumpia vaalivoitosta ja Yhdysvaltain kansaa sen tekemästä valinnasta. Niinistön mukaan Suomelle on tärkeää, että Yhdysvaltain sitoutuminen Eurooppaan sekä Itämeren alueen turvallisuuteen ja vakauteen jatkuu.

Niinistö sanoo tiedotteessa, että Trumpilla on maansa tulevana ulkopolitiikan johtajana merkittävä vaikutus siihen, miltä maailma hänen kautensa päättyessä näyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU