Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nobel-palkitulla näppinsä pelissä: Hallitus kaavailee korkeakouluihin pääomasijoituksia

Hallitus valmistelee korkeakoulujen tuntuvaa pääomittamista ensi kevään kehysriihen yhteydessä. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vetoaa muuhun hallitukseen, että päätöksiä syntyisi.

Valmistelun aloittamista vahvistivat talous-Nobelilla palkitun Bengt Holmströmin ja kahden muun talousviisaan, Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän, kanssa käydyt keskustelut ja suositukset.

– Suomen tulee lisätä määrärahoja koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiojärjestelmään. Se loisi uskoa tulevaisuuteen ja hallitusohjelman visioon Suomesta koulutuksen ja osaamisen kärkimaana, Grahn-Laasonen perustelee.

Holmström, Korkman ja Vihriälä esittivät elokuussa budjettiriihen alla, että modernin koulutuksen ja perustutkimuksen turvaamiseksi realistisin vaihtoehto olisi, että valtio tekee pääomasijoituksia korkeakouluihin.

– Talousviisaat kannustivat myös rakenteellisiin uudistuksiin korkeakoulukentällä. Olen aivan samaa mieltä ja painottanut sitä kaikissa yhteyksissä. Pääomittaminen tulisi kytkeä rakenteellisen kehittämiseen, Grahn-Laasonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE