Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Norjan lahja Suomelle selvisi

Norja antaa Suomelle satavuotislahjaksi veistoksen sekä varoja Norjalais-suomalaisesta kulttuurirahastosta, kertoo uutistoimisto NTB. Veistos sijoitetaan Hanasaaren kulttuurikeskukseen Espooseen.

Veistos on määrä toimittaa Hanasaareen ensi vuoden aikana.

Norjan lahja satavuotiaalle Suomelle nousi otsikoihin, kun Norjan pääministerin uutisoitiin harkitsevan Haltitunturin sivuhuipun lahjoittamista Suomelle.

Myöhemmin pääministeri Erna Solberg kuitenkin ilmoitti, ettei hän hyväksy sivuhuipun lahjoittamista Suomelle. Solbergin mukaan rajapyykin siirtämiseen liittyy muun muassa perustuslaillisia ongelmia. Asiaa oli ehdottanut norjalainen Kaivuonon kunta.

Myös Ruotsi on lahjoittamassa Suomelle veistoksen, joka sijoitetaan kulttuurikeskukseen Hanasaareen. Lisäksi Ruotsi antaa Suomelle metsäntutkimukseen ja biotalouteen liittyvän tutkimusyhteistyölahjan.

Ruotsin lahjat paljasti ulkoministeri Margot Wallström vierailullaan Helsingissä maaliskuussa. Lahjat luovuttaa kuningas Kaarle Kustaa, joka on muiden Pohjoismaiden valtionpäämiehien kanssa vierailulla Suomessa huomenna.

Vierailun isäntinä toimivat presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. Presidenttipari ottaa vieraat vastaan presidentinlinnan etupihalla kello 10.30 alkavissa seremonioissa.

Paikalla ovat Ruotsin kuninkaan lisäksi kuningatar Silvia, Tanskan kuningatar Margareeta, Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja sekä Islannin presidentti Gudni Thorlacius Johannesson ja hänen puolisonsa Eliza Jean Reid.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE