Ulkomaat
23.10.2019 06:33 ・ Päivitetty: 23.10.2019 06:39
Nuija pöytään tutkijalta: Britannian eroaminen EU:sta kuun lopun takarajaan mennessä ei enää ole mahdollista
Britannian eroaminen EU:sta kuun lopun takarajaan mennessä ei enää ole mahdollista, sanoo Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.
Brittiparlamentti torjui eilen pääministeri Boris Johnsonin esityksen viedä brexit-lakipaketti läpi parlamentista pika-aikataululla. Sen jälkeen Johnson ilmoitti, että brexit-sopimuksen ratifiointi on toistaiseksi keskeytetty.
Miettisen mukaan Johnsonin ilmoitus viittasi siihen, että pääministeri ei enää tavoittele kuun lopun takarajaa, vaan lähtee seuraavaksi neuvottelemaan EU:n kanssa lisäajasta.
– Kun aikataulu – joka oli todella kunnianhimoinen – kaatui eilisessä äänestyksessä, se tarkoitti myös takarajan kaatumista. En usko sellaiseen ratkaisuun, jossa iso lakiesitys saataisiin enää lokakuun lopun puitteissa maaliin, Miettinen sanoo.
Tusk suositti lisäajan antamista
Jo viime viikonloppuna Johnson joutui nöyrtymään ja hakemaan lisäaikaa EU-erolle 31. tammikuuta saakka. Miettisen mukaan seuraava keskeinen kysymys on, mitä EU-maat tekevät pyynnön suhteen.
– Tänään ja huomenna pallo on EU:n puolella. Kysymys lisäajan pituudesta ja luonteesta on lähipäivinä seuraava keskeinen päätös, Miettinen sanoo.
Lisää aiheesta
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk suositti eilen, että EU-maat hyväksyvät Britannian pyynnön brexitin lykkäämisestä. Hän esittää asiassa kirjallista menettelytapaa, mikä tarkoittaisi, että EU-maiden johtajien ei tarvitsisi kokoontua hätäkokoukseen.
Ranskan Eurooppa-asioista vastaava ministeri Amelie de Montchalin sanoi, että maa on avoin ”usean päivän tekniselle” brexit-lykkäykselle, mutta sulkee pois mahdollisuuden palata neuvottelupöytään.
Hakeeko Johnson vauhtia uusista vaaleista?
Toinen keskeinen kysymys on, julistetaanko Britanniaan ennenaikaiset parlamenttivaalit. Miettisen mukaan Johnson kertoo suunnitelmistaan todennäköisesti lähipäivinä.
– Veikkaisin, että uudet vaalit ovat Johnsonin kannalta parempi vaihtoehto hakea uutta vauhtia erosopimuksen ratifiointiin. Silloin hän ehkä saisi suoristettua konservatiivipuolueen rivit ja asetettua ehdokkaita, jotka olisivat varauksetta sopimuksen takana, Miettinen sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ennenaikaisten vaalien järjestäminen ole pääministerin käsissä.
– Siihen tarvitaan parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö. Toisaalta jos brexit-lisäaika varmistuu, silloin työväenpuoluekin on varmasti halukas lähtemään uusiin vaaleihin, mikä voisi riittää tarvittavaan parlamenttienemmistöön, Miettinen uskoo.
Johnsonille ensimmäinen brexit-voitto parlamentissa
Myös nykyinen parlamentti vaikuttaa aiempaa myötämielisemmältä Johnsonin erosopimukselle. Eilen pääministeri saavutti tärkeän voiton, kun parlamentti antoi 30 äänen enemmistöllä hyväksyntänsä sille, että erosopimus voidaan lähettää jatkokäsittelyyn.
– Voitto oli Johnsonille merkittävä. (Entisen pääministerin Theresa) Mayn sopimushan kaatui kolme kertaa näissä äänestyksissä. Vaikka äänestystuloksesta ei voikaan päätellä, mikä on parlamentin todellinen tuki Johnsonin sopimukselle, antaa se kuitenkin jonkinlaista momentumia ja luottamusta siihen, että tämä sopimuspohja voisi olla se, jonka perusteella ratkaisua lähdetään hakemaan.
Miettisen mukaan nykyparlamentin kanssa jatkaminen on pääministerille kuitenkin riski, koska parlamentti voi edelleen vaatia sopimukseen pitkälle meneviä muutosehdotuksia, jotka saattaisivat vesittää sen keskeisen sisällön.
Britannia jätti eroilmoituksen EU:lle jo maaliskuussa 2017. Erosopimusta yritetään saada läpi Britannian parlamentista nyt jo neljättä kertaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
23.10.2019 05:20
Donald Tusk suosittaa EU-maille, että ne hyväksyvät Britannian pyynnön brexitin lykkäämisestä
Ulkomaat
22.10.2019 18:44
Britannian parlamentin alahuone on torjunut hallituksen kaavaileman nopean aikataulun
Ulkomaat
22.10.2019 15:42
Johnsonin mukaan hallitus vetää pois brexit-lakiehdotuksensa, jos parlamentti ei hyväksy sen aikataulua – sitten edessä ovat parlamenttivaalit