Nuorison moittiminen on ollut ihmiskunnan helmasynti läpi historian. Ironista siinä on se, että nuoriso on haukkujiensa kasvatuksen tulosta. Lapset eivät kasva tyhjiössä.

Vuosittain julkaistavasta Nuorisobarometrista pääsee vilkuilemaan suomalaisten 15-29-vuotiaiden nuorten arvoja ja asenteita. Uusimmassa suomalaisten nuorten tulevaisuususko oli painunut mittaushistoriansa pohjalukemiin.

Enää 61 prosenttia suomalaisnuorista suhtautuu omaan tulevaisuuteensa optimistisesti. Vielä kahdeksan vuotta sitten luku oli 83 prosenttia.

VIIME VUONNA opetus- ja kulttuuriministeriö asetti asiantuntijaryhmän selvittämään tulevaisuususkon heikkenemisen syitä. Tulosten mukaan taustalla on pitkiä kehityskulkuja.

Keskeisiksi syiksi ryhmä tunnisti globaalin tilanteen – ilmastokriisin, Ukrainan sodan ja pandemian jälkivaikutukset – sekä leikkaukset opintososiaalisiin etuuksiin ja työttömyysturvaan, nuorten heikentyneen mielenterveyden, kasvaneet paineet työllisyydestä ja koulutuksesta sekä sen, että nuorista ja tulevaisuudesta on puhuttu pitkään uhkakuvilla.

Sofia Laine muistuttaa, että koronapandemia osui nuoriin erityisen raskaasti.

– Se oli valtava ihmiskoe, joka vaikutti nuoriin erityisellä tavalla aikana, jolloin pitäisi sosiaalisesti avautua maailmaan. Sen sijaan pitikin sosiaalisesti eristäytyä kotiin.

HALLITUKSEN LEIKKAUKSET ovat Laineen mukaan lisänneet tilastollisesti mitattavaa syrjäytymisriskiä.

– Nuorista ja nuorista aikuisista 16 000 on pudonnut syrjäytymisriskiin vuoden aikana. Se on vahvaa dataa siitä, miten järkyttävästi leikkaukset osuvat nuoriin, Laine sanoo.

Barometrissa nousi vahvasti esiin myös syrjintä – erityisesti muunkielisten nuorten kohdalla.

– Tulevaisuususkoa heikentää myös yhteiskunnan ilmapiirin koventuminen. Jos joutuu syrjinnän kohteeksi ja kokee ulossulkemista oppilaitoksissa tai työelämässä, se heikentää tulevaisuususkoa.

Syrjintä on pesiytynyt myös raken­teisiin.

– Tutkimusta on siitä, että niiden nuorten vastauksia ylioppilaskirjoituksissa arvostellaan kriittisemmin, joiden sukunimi on epätyypillinen suomalainen nimi. Se on aivan selvää syrjintää ja rasismia, Laine sanoo.

Asiantuntijaryhmä korostaa raportissaan, etteivät yksittäiset pikatoimet riitä.

Nuorten tulevaisuususkon vahvistaminen edellyttää laajaa, monialaista strategiaa: rakentavampaa puhetapaa, nuorten aitoa osallisuutta, toimeentulon turvaamista ja mielenterveyden tukemista. Ne ovat kauniita tavoitteita, mutta nähtäväksi jää, tehdäänkö niiden eteen riittävästi töitä.

NUORET OVAT valtavan suuri ja heterogeeninen joukko, jota usein tulkitaan yleistävillä ja ennakkoluuloisilla luonnehdinnoilla. Totuus on monisyisempi, ja joskus kampeaa myös yleisiä mielikuvia vastaan.

Kun yhteiskunnan ilmapiiri on koventunut, automaattisesti olettaa, että myös nuorten asenteille olisi käynyt samoin. Nuorisobarometri paljastaa silti, että nuorten ja nuorten aikuisten ikäluokissa itsekeskeisyys ei ole lisääntynyt, päinvastoin.

Kyselytutkimuksissa on ollut pitkään mukana väittämä ”menestyminen elämässä on itsestä kiinni”. Vuonna 1997 täysin samaa mieltä oli 64 prosenttia vastanneista, vuonna 2017 heitä oli 44 prosenttia, mutta viimeisimmässä tutkimuksessa vuonna 2024 enää vain 27 prosenttia.

Yleinen mielikuva on, että oman onnensa seppä -ajattelu on levinnyt kaikkialle, mutta barometri todistaa muuta.

– Se kertoo siitä, että nuoret ymmärtävät rakenteita, Laine sanoo.

Laine on tutkinut nuorten hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallisuutta vuosia. Hän näkee barometriluvuissa paitsi pessimismiä, myös kasvavaa solidaarisuudentajua.

– Nuoret tietävät, etteivät ole pelkästään yksin vastuussa siitä, miten elämä kantaa. He myös ymmärtävät, että eri nuorilla on aivan erilaiset lähtökohdat menestymiselle ja itsenäisesti pärjäämiselle kuin toisilla.

TOINEN KIINNOSTAVA löydös liittyy kysymykseen: Kuinka tärkeää sinulle on, että olet 35-vuotiaana saavuttanut seuraavia asioita.

Ehdoton ykkönen on ’läheiset ystävät’, jonka on valinnut 85 prosenttia vastanneista.

Lähes puolet Nuorisobarometriin vastanneista, noin tuhat nuorta, halusi itse kirjoittaa vastauksessaan vapaasti siitä, mitä kaikkien pitäisi tietää nuoriin kohdistuvista paineista. Laine luki jokaisen vastauksen, koodasi ja analysoi ne. Hän odotti ehkä katkeruutta tai vaatimuksia, mutta löysikin jotain muuta.

– Siellä oli paljon solidaarisuuspuhetta. Nuoret puolustivat moniäänistä ja -näköistä nuoruutta ja vaativat, että jokainen kohdataan yksilönä. Samalla he puhuivat sukupolvena yhteen hiileen puhaltamisesta, Sofia Laine kertoo.

Nuoret myös tietävät, mitä haluavat: 80 prosenttia nuorista tavoittelee korkeakoulututkintoa.

Mutta samalla se on haaste. Yhteiskunta tarvitsee osaavia ammattilaisia kaikilla aloilla – ei pelkästään akateemisesti koulutettuja.

Nuoria kannustetaan liiaksi yhdelle polulle, ja ammatillinen koulutus on saanut osansa leikkauksista.

NUORTEN SUHDE vaikuttamiseen on sekin muuttumassa tavalla, jota perinteinen poliittinen järjestelmä ei vieläkään osaa lukea.

Nuorisobarometri 2024 osoittaa, että nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on lähes kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa – vuonna 1997 politiikasta oli kiinnostunut kolmannes nuorista, vuonna 2024 jo 63 prosenttia.

Kiinnostus ei vain ohjaudu enää samoja kanavia pitkin kuin ennen.

Vaihtoehtoiset vaikuttamisen tavat, kuten ostopäätöksillä vaikuttaminen, ovat yhä suositumpia. Nuorisobarometrin mukaan lähes puolet nuorista on muuttanut liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan tai asumisratkaisujaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Joka seitsemäs on toiminut järjestössä, osallistunut mielenilmaukseen tai jakanut vetoomuksia sosiaalisessa mediassa.

Puoluepolitiikka ei enää tunnu monelle nuorelle oikealta väylältä – ei siksi, että nuoret olisivat passiivisia, vaan siksi, että he etsivät konkreettisempaa ja nopeampaa vaikuttamista.

MONI NUORI KOKEE, että he ovat vaikuttaneet globaaleihin asioihin, mutta eivät niinkään asuinkuntansa toimiin.

Havainto on sikäli merkittävä, sillä kunta tuottaa suuren osan nuorten arjen palveluista: koulun, kirjaston, nuorisotalon, uimahallin. Silti se voi jäädä vaikuttamisen näkökulmasta nuorille etäiseksi.

Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Anu Gretschel tutkii nuorten ja kunnan suhdetta. Kollegansa kanssa he selvittivät kehäkaavioilla, mihin asioihin nuoret haluaisivat vaikuttaa ja mihin kokivat pystyvänsä vaikuttamaan.

Kehä alkoi lähipiiristä, perheestä ja ystävistä, ja laajeni asteittain ulospäin kohti globaaleja asioita. Koetuissa vaikutusmahdollisuuksissa kunta jäi monelta nuorelta kokonaan välistä – mutta toiveissa se oli kuitenkin mukana.

– Globaali asia tulee nuorille lähemmäksi heidän kanavillaan kuin kunta. Kunta jää siitä välistä, Gretschel sanoo.

Ilmiö ei selity pelkästään somella tai nuorten välinpitämättömyydellä.

– Kunta ei juuri viesti nuorille siellä, missä he ovat. Ei Instagramissa, ei TikTokissa. Nuoret kokevat, ettei kunta viesti heidän suuntaansa oikeastaan ollenkaan, hän sanoo.

Tutkimushankkeensa haastatteluissa Gretschel on kysynyt suoraan, arvostaako kunta nuoria ja nuorten näkemystä.

Moni nuori vastasi, ettei tiedä.

– Eikö se ole aika kertova vastaus, Gretschel kysyy retorisesti.

– Millä perusteella kukaan olettaa, että nuori menee äänestämään, jos hän ei tiedä arvostaako kunta häntä?

SUOMESSA ON vuosikymmenien ajan rakennettu tunnollisesti nuorille vaikutuskanavia: on oppilaskuntia, nuorisoneuvostoja ja -valtuustoja.

Nämä eivät kuitenkaan tuota tavoiteltuja ratkaisuja.

– Kun kysyn niiltä nuorilta, jotka eivät itse ole siinä mukana, miten nuorisovaltuusto tai oppilaskunnan hallitus heille näyttäytyy, niin se ei näyttäydy juuri lainkaan, Anu Gretschel sanoo.

Järjestelmä aktivoi satunnaiset nuoret, muut jäävät etäälle.

– Heille on opetettu, että yksi per luokka riittää. Menet sinne oppilaskunnan hallitukseen, ja sitten luokka jatkaa elämäänsä. Viestiä ei välitetä kumpaankaan suuntaan. Sellainen ei opeta demokratian harjoittamiseen.

Tuloksena on katsomoefekti. Yksi osallistuu, muut seuraavat sivusta, jos edes seuraavat lainkaan.

Gretschel on yrittänyt selvittää, mitkä asiat ovat nuorten äänestämisen tiellä. Hän uskoo, että reitti vaa­liuurnille kulkee eri kautta kuin yleensä ajatellaan.

– Äänestämisen kiinnostavuutta ei kehitetä sillä tavalla, että vain keskustellaan äänestämisestä, hän sanoo.

Sen sijaan pitää rakentaa jotain konkreettisempaa: yhteisöä, tuttavallisuutta, kokemus siitä, että kunta välittää. Jokainen kunnan aikuinen – nuorisotyöntekijä, kirjastonhoitaja, liikunnanohjaaja – on mahdollinen sillanrakentaja.

Hän havainnollistaa nuorten äänen kuulumisen rajallisuutta esimerkillä, joka on samaan aikaan arkinen ja paljastava. Gretschel törmäsi tilanteeseen, jossa puhuttiin uimahallien hupi-uinnista. Kyse on siis siitä, saako uimahallissa uida muutenkin kuin suoraan päästä päähän.

Kysymys voi kuulostaa hassulta ja vanhemman väen mielestä ärsyttävältä, mutta se ei ole yhdentekevä: kyse on siitä, kenelle julkinen tila on suunniteltu ja kenen ehdoilla sitä käytetään.

Kuntouimari, joka on käynyt samalla radalla kymmenen vuotta kokee ansainneensa paikkansa – mutta entä lapsi, joka ei ole vielä edes elänyt kymmentä vuotta.

Vantaalla tähän asiaan tehtiin viime vuosikymmenellä sellainen ratkaisu ainakin toviksi, että hupi-uinti sallittiin uimahallissa tiistaisin tiettyyn kellon­aikaan.

– Ajattele, yhteiskunta on tällä tasolla. Ja sitten me puhumme äänestysprosentista, Gretschel sanoo.

Nuorten kokemus julkisesta tilasta ja palveluista muodostuu lukuisista tämänkaltaisista pienistä ratkaisuista – aikatauluista, säännöistä, siitä kenen tarpeet on otettu ensin huomioon.

Äänestämishalu ei synny tyhjiössä. Se syntyy kokemuksesta, että on olemassa jokin, johon kuuluu ja jossa voi vai­kuttaa.