Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt jysähti hurja ennuste: SDP tuplaa paikkamääränsä vaaleissa

Euroopan parlamentti on julkaissut tänään ensimmäisen ennusteensa parlamentin kokoonpanosta ensi kaudella. EU-vaalit järjestetään toukokuun lopulla. Varsinainen vaalipäivä on 26. toukokuuta.

Demokraatti

Demokraatti

Tällä hetkellä Suomella on 13 europarlamentaarikon paikkaa, mutta Britannian todennäköisen EU-eron takia Suomi on saamassa yhden lisäpaikan.

SDP olisi ennusteen mukaan suurin voittaja, ja saisi neljä jäsentä parlamenttiin. Tällä hetkellä heitä on kaksi. Kokoomuksen paikkaluku pysyisi nykyisessä kolmessa. Keskusta menettäisi yhden paikan ja joutuisi tyytymään kahteen europarlamentaarikkoon.

Vihreät saisi yhden mepin lisää, joten paikkaluku kasvaisi kahteen. Perussuomalaiset säilyttäisi kaksi paikkaansa, samoin kuin vasemmistoliitto yhden paikkansa. Ensimmäisen ennusteen perusteella RKP:llä ei olisi edustusta EU-parlamentissa vaalien jälkeen vaan se menettäisi nykyisen yhden jäsenensä.

Britannian brexitin jälkeen parlamentissa tulee olemaan 705 meppiä.

Ennusteen tiedot perustuvat luotettaviin kansallisten tutkimustoimijoiden tekemiin mielipidemittauksiin. Tiedot on kerännyt yhteen Kantar Public Euroopan parlamentin puolesta.

Parlamentti julkaisee päivitetyt ennusteet joka toinen viikko huhtikuun loppuun saakka sekä joka viikko toukokuun alusta vaalipäivään saakka.

Lisää aiheesta

Ennusteessa kansallisten puolueiden paikat on sisällytetty parlamentin poliittiseen ryhmään, mikäli puolue kuuluu poliittiseen ryhmään tai vastaavaan Euroopan tason poliittisen puolueeseen. Kaikki uudet poliittiset puolueet ja liikkeet, jotka eivät vielä ole ilmoittaneet aikeistaan, on luokiteltu ”muut”-kategoriaan.

Britannian oletetun EU-eron takia seuraavassa parlamentissa tulee olemaan 705 meppiä nykyisen 751:n sijaan. Brexitin jälkeisen Euroopan parlamentin ennakoidaan olevan hajanaisempi kuin aiemmin heijastaen poliittista tilannetta Euroopassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE