Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt on aika luopua tästä roolista” – Ann Selin jättää PAMin puheenjohtajan tehtävän ensi kesänä

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin ilmoitti PAMin valtuustolle, että tämä on hänen viimeinen kautensa PAMin puheenjohtajana. Selinin seuraaja valitaan PAMin liittokokouksessa kesäkuussa 2019.

Demokraatti

Demokraatti

Palvelualojen ammattiliittoa vuodesta 2002 johtanut Ann Selin ilmoitti tänään PAMin valtuuston kokouksessa, ettei aio asettua enää ehdolle PAMin puheenjohtajaksi. Hän on tämän kauden päättyessä ollut puheenjohtajana yli 16 vuotta.

– Se on pitkä aika ja erityisen pitkä aika hoitaa näin vastuullista tehtävää. Olen saanut tänä aikana oppia ja kokea monenlaista. Puheenjohtajuus PAMissa on etuoikeus, mutta koen, että nyt on aika luopua tästä roolista. En siis tule olemaan ehdolla puheenjohtajaksi ensi vuoden liittokokouksessa, Selin painotti.

“En ole vuoden päästäkään eläkkeelle jäämässä.”

Hän on puheenjohtajana PAMin liittokokoukseen saakka, eli kesäkuuhun 2019. Selin ei kertonut vielä jatkosuunnitelmistaan, vaan aikoo liittoa täysillä myös tulevan vuoden.

– Haluan jättää liiton seuraajalleni vauhdista, en pysähtyneenä. Vuoden aikana luodaan seuraavien työehtosopimusneuvottelujen lähtökohdat, tehdään vahvaa vaikuttamistyötä yhteiskunnallisten vaalien vuoksi ja valmistaudutaan PAMin liittokokoukseen, jossa päätetään liiton tulevaisuuden linjauksista. En ole vuoden päästäkään eläkkeelle jäämässä, vuonna 1960 syntynyt Selin vakuutti.

Hän kiitti vuosien aikana saamastaan tuesta ja korosti puheessaan, että uuden puheenjohtajan valinta on liitolle mahdollisuus.

Lisää aiheesta

– Muutos liiton ykköspaikalla on mahdollisuus nähdä asioita uudesta kulmasta sekä mahdollisuus tehdä uutta ja uudella tavalla, Ann Selin muistutti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE