Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt tarvitaan käsiä, joista pitää kiinni” – kolmen naisen traaginen surma järkyttää kautta Suomen

Kynttilöitä tragedian tapahtumapaikalla, ravintola Vuoksenvahden edustalla Imatralla.

Järkytys ja epäusko vallitsevat nyt Imatralla ja laajemminkin Kaakkois-Suomessa.

Yksi Imatralla surmatuista naisista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen (sd.). Kaksi muuta uhria olivat paikallisia toimittajia. Kaikki kolme uhria olivat naisia.

– Imatran Sosialidemokraatit muistaa tänään menehtyneitä ja olemme menossa Imatrankosken kirkkoon. Nyt tarvitaan käsiä, joista pitää kiinni.

Näin kirjoitti Twitter-tilillään Imatran Sosialidemokraattien puheenjohtaja Niina Malm sunnuntaina alkuillasta. Hän puki sanoiksi monien imatralaisten ajatukset, puoluekannasta riippumatta.

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Sanna Koskenranta on yhtä järkyttynyt.

– Totta kai tämä on täällä ihan hirveä šokki, hän avaa tuntojaan Demokraatille.

– Lähdin itsekin tänne Imatralle. Käymme tuossa koskenpartaalla tovereiden kanssa laittamassa kynttilän ja lähdemme sitten kuudeksi tuonne kirkkoon. Ei, ei tällaista voi käsittää, hän sanoo hiljaa, äänen puhelimessa vaimentuessa suruun ja järkytykseen.

Lisää aiheesta

Kirkossa alkaa seurakunnan järjestämä tilaisuus kello 18.

– Uskon, että siellä on meikäläisiä varmasti paikalla enemmänkin, Koskenranta toteaa.

“Täällä on kaikin puolin järkyttynet tunnelmat.”

Tämä on tilanne, jossa on ymmärrettävästi vaikea löytää sanoja.

– Ainut asia, joka on mielessä on se, että mitä uutisissa ollut, on kyseessä sattumanvarainen juttu. Sydämestä toivoo, että tämä nimenomaan sitä on ollut.

Tällä hän viittaa pelkoon rikoksen muusta, mahdollisesti poliittisesta motiivista. Tutkinnan myötä selvinnee, löytyykö tälle perusteita.

Toiminnanjohtaja Koskenrannan mielestä se on niin kamala ajatus, että sillä ei uskalla edes spekuloida tällaisena murheen päivänä.

Lappeenrantalaisena, naapurikuntalaisena, Sanna Koskenranta tunsi Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan hyvin.

– Tiinalla on perhe ja kaksi lasta. Ei voi vaan käsittää, minkälainen suru siellä kotona on tällaisessa tilanteessa.

– Koko tapaus on järkyttävä. Kaikin puolin, hän päättää puhelun.

Sunnuntai-illan Imatralla pimentyessä on aika suunnata kohti koskenrantaa ja hiljentymään kirkossa pian alkavaan muistotilaisuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE