Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nyt tuli kylmää vettä valeuutisille – kotimaisen median arvostus noussut ennätyslukemiin

Käytännössä kaikki suomalaiset (96 prosenttia) pitävät tärkeänä sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta. Osuus on noussut yhdeksän prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta mittauksesta.

Demokraatti

Demokraatti

Kotimaisen median arvostus on kokonaisuutena ennätyslukemissa. Mielipidekyselyssä 86 prosenttia vastaajista kertoo arvostavansa kotimaisten mediayritysten tuottamia sisältöjä paljon tai erittäin paljon. Osuus on yhdeksän prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisessä mittauksessa vuonna 2016.

Arvostus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä merkittävästi eli 6–15 prosenttiyksikköä. Eniten arvostus on lisääntynyt ikäryhmässä 18–24-vuotiaat. Huomion arvoista on, että Ei osaa sanoa -vastausten osuus on pudonnut viidestä prosentista yhteen prosenttiin, eli suomalaiset ovat entistä varmempia mielipiteestään.

– Tulokset kertovat siitä, että vastuullisen kotimaisen median yhteiskunnallinen merkitys ymmärretään entistä paremmin. Ihmiset ovat joutuneet pohtimaan, mihin voi luottaa, kun verkossa leviää myös harhaanjohtavia ja valheellisia sisältöjä vailla vastuunkantajia. Luottamus on ansaittu ajan mittaan eikä se säily ilman koko alan ja yhteiskunnan päättäväisiä toimia, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg kommentoi tiedotteessa.

IROResearch Oy selvitti suomalaisten mielipiteitä sanomalehdistä, aikakauslehdistä, kirjoista ja oppimateriaaleista sekä tv- ja radiotoiminnasta Medialiiton toimeksiannosta. Tulokset julkistettiin media-alan yhteisessä Mediapäivässä Finlandia-talossa Helsingissä.

Tutkimukseen haastateltiin tuhatta suomalaista niin, että otos edustaa luotettavasti 18–79-vuotiasta väestöä. Tiedonkeruu toteutettiin osana IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta marraskuussa 2018.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE