Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ohjelma latistunut yksityiskohtien hailakaksi värittämiseksi” – talousprofessorit antavat kyytiä SDP:lle Alusta-lehdessä

Taloustieteen professori Hannu Laurila ja tutkimuspäällikkö Kauko Aronen eivät näe paljonkaan hyvää SDP:n viimeaikaisessa talouspolitiikassa.
­

– Kehityksestä huolimatta SDP ei ole tehnyt pesäeroa vaihtoehdottomuuden talouspolitiikkaan, he kirjoittavat Tampereen yliopiston yhteiskuntieteiden tiedekunnan Alusta-verkkolehdessä.

Heidän mielestään esimerkkejä riittää:

– Ei ole noustu haastamaan uusliberalismia ja talouskuria, puolustamaan hyvinvointivaltiota, vastustumaan yksityistämistä tai pilkkaamaan pärjäämiskonsultteja.

Laurila ja Aronen korostavat, että “pitäisi olla ilman muuta selvää, että rakenteellisiin ongelmiin sopivat rakenteelliset, eivätkä yksilölliset ratkaisut”.

– Toimivimmasta rakenteellisesta ratkaisusta, eli kattavasta hyvinvointivaltiosta ollaan kuitenkin luopumassa, he päättelevät kirjoituksessaan.

Ei ole noustu pilkkaamaan pärjäämiskonsultteja.

Lisää aiheesta

Aronen ja Laurila katsovat, että “sosialidemokraatit ovat olleet etunenässä viemässä meitä eurooppalaiseen talouskuriin ilman pienintäkään solidaarisuutta Kreikan, Italian, Espanja ja Portugalin kansoille, saati omalle äänestäjäkunnalleen”.

– Päinvastoin on syyllistetty eteläisiä tuhlareita ja ylistelty saksalaista säästäväisyyttä.

Heidän mielestään “populismin kanssa kirppuilevan SDP:n olisi hyvä muistaa, miten Saksassa aikoinaan kävi sosialidemokraattien äänestäjäkunnan petyttyä puolueen talouskuripolitiikalle antamaan tukeen”.

Mark Blythin mukaan Saksan sosialidemokraattien hiljainen tuki talouskuripolitiikalle avitti vaihtoehtoa tarjonneen natsipuolueen demokraattista valtaannousua.

Laurila ja Aronen antavat tunnustusta SDP:lle takavuosien runsaista ja rohkeista avauksista.

– Viime vuosina puolueen ohjelma on latistunut ison (punasävyisen) kuvan maalauksesta yksityiskohtien (hailakaksi) värittämiseksi, he kirjoittavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE