Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen ehdolle SDP:n listalta: “Lainvalmistelun taso on heikentynyt olennaisella tavalla”

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen lähtee ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. SDP:n Helsingin piirihallitus päätti Kekkosen ehdolle asettamisesta tänään kokouksessaan.

Kekkonen tunnetaan paitsi vuosikymmenien työstään professorina ja valtakunnanoikeuden jäsenenä vuosina 1994–2004 myös teräväsanaisena julkisena keskustelijana.

Seuraavaksi hän tähyilee Arkadianmäelle. Kekkonen sanoo pitävänsä keskeisinä teemoinaan edelleen demokratian ja oikeusvaltion avainkysymyksiä.

– Ottaen huomioon mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu, nyt on oikea hetki antaa asiantuntijapanokseni demokratian pyhimpään paikkaan eli eduskuntaan, Kekkonen kertoo Demokraatille.

Kekkonen on ollut oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorina vuodesta 1995 ja hän on toiminut vierailevana professsorina Complutense-yliopistossa Madridissa sekä yleisen oikeustieteen ja oikeushistorian apulaisprofessorina Lapin yliopistossa.

Viimeisen hallituskauden aikana on alettu murentaa ihan tosissaan hyvinvointivaltion ja sitä kautta pienin askelin jopa demokraattisen oikeusvaltion perustaa.

Kekkonen on syntynyt vuonna 1953 ja hän on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori. SDP:n jäsenenä Kekkonen oli 1970-luvulta siihen saakka, kun hänet valittiin valtakunnanoikeuteen.

– Olen kantanut huolta siitä, että demokraattiset mekanismit ovat heikentyneet Suomessa ja muuttaneet muotoaan 2000-luvulla tavalla, joka on osaltaan johtanut muun muassa yhteiskunnallisen kahtiajaon vaaran lisääntymiseen ja eriarvoistumisen kasvuun.

Kekkosen mukaan juuri eriarvoistuminen, suuret ryhmä- ja luokkakohtaiset erot sekä eri väestöryhmien sielunmaisemien vetätyminen toisistaan ovat kaikkein vaarallisimpia kehityskulkuja yhteiskunnalle.

– Olen sydämeltäni ja sielultani konsensusmies siinä mielessä, että yhtenäisyys on äärimmäisen tärkeää, mutta se ei saa olla yhden ideologian kautta pakotettua yhtenäisyyttä vaan sellaista, jossa monimuotoisuus nähdään rikkautena.

Kekkonen lukeutuu hyvinvointivaltion vankkumattomiin kannattajiin.

– Viimeisen hallituskauden aikana on alettu murentaa ihan tosissaan hyvinvointivaltion ja sitä kautta pienin askelin jopa demokraattisen oikeusvaltion perustaa. Haluan olla mukana rintamassa, joka estää sen ja kääntää kehityskulun.

Kekkosen mielestä hallitusohjelmien liiallinen sitovuus on monin tavoin ongelmallista.

– Hallitusohjelmista on käytännössä tullut vahvemmin politiikkaa johtavia tekijöitä kuin lainsäädännöstä ja perustuslaista. On tosi paha kehityspiirre, että hallitusohjelmista on tullut liian yksityiskohtaisia ja liian sitovia ja kun niistä pidetään vielä jääräpäisesti kiinni ideologisista syistä. Menettely ei voi olla järkevää.

Kekkosen mukaan lainvalmistelun taso on “olennaisella tavalla heikentynyt” viimeisten vuosikymmenien aikana.

Moni konkariedustaja on jo ilmoittanut jättäytyvänsä pois ensi kevään vaaleista. Syyksi on mainittu muun muassa politiikan teon pinnallistuminen. Kekkonen muistuttaa, että on myös vanhempia edustajia, jotka haluavat edelleen jatkaa.

– Tiedän kyllä hyvin, ettei yksilönä kannata luulla liikoja omista mahdollisuuksistaan ja tiedän ongelmat, mutta eikö juuri sen takia eduskuntaan kaivata sellaisia, joilla on ripaus idealismia ja intoa yrittää muuttaa asioita, jotka ovat muutettavissa.

Kekkonen uskoo saavansa tukea erityisen paljon yliopistopiireistä mutta muistuttaa olevansa myös pitkäaikainen urheilumies.

– Pelaan jalkapalloa ja salibandyä, ja minulla on tältä vuodelta kaksi Suomen mestaruutta ikämiehissä. Puotinkylän Valtti jalkapallossa ikämiehet 60 vuotta ja Puotinkylän Valtti salibandyssä ikämiehet 65 vuotta.

SDP:n loput avoinna olevat ehdokaspaikat Helsingin vaalipiirissä täydentyvät myöhemmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE