Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.9.2019 06:20 ・ Päivitetty: 13.9.2019 06:20

”Olemme vain eräänlainen palohälytin” – Sylvia on yksi ilmastoaktivisteista, jotka aikovat häiritä lentoliikennettä Lontoossa

Ilmastoaktivistit suunnittelevat tänään Lontoon Heathrow’n lentoliikenteen häiritsemistä lennokeilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aktivistit tavoittelevat tällä kentän sulkemista. On kuitenkin epäselvää toteutuvatko suunnitelmat, sillä poliisi otti eilen kiinni ryhmän viisi johtavaa jäsentä.

Aamun varhaiset lennot ovat sujuneet kentällä normaalisti. Ryhmä kampanjoi lentokentän kolmannen kiitotien rakentamista vastaan, jotta kentän päästöt eivät lisääntyisi.

Ryhmän jäsen Sylvia Dell sanoo, että ei pidä toimintaa rikollisena.

– Olemme vain eräänlainen palohälytin, joka herättää ihmiset yöllä huomaamaan, että talo on tulessa, Dell sanoo.

Hän kertoo oman aktivisminsa innoittajaksi YK-raportin, jonka mukaan maailman hallituksilla on 12 vuotta aikaa pysäyttää ilmastonmuutos ennen kuin se etenee vaaralliseksi.

Dellin mukaan häntä uhkaa vankila.

– Se pelottaa minua, mutta minua pelottaa enemmän, että emme tee mitään ja annamme maailman tuhoutua.

Heathrow’n kentän tiedotteen mukaan liikenne yritetään pitää käynnissä mahdollisimman normaalisti.

– Olemme samaa mieltä siitä, että meidän tulee toimia ilmastonmuutosta vastaan, mutta sen tulee tapahtua rakentavasti, kenttä sanoi kannanotossaan.

Lentokentällä on ollut aiemminkin lennokkiongelmia. Esimerkiksi tammikuussa lähtevät lennot keskeytettiin tunniksi lennokkihavainnon takia.

Myös Lontoon toisella suurella kentällä Gatwickissä on ollut samantapaisia tilanteita. Viime joulun alla Gatwickin lennot olivat keskeytyneenä kolme päivää, josta aiheutui noin tuhannen lennon peruutus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU