Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Oma ydin liikkeelle ei riitä” – Rönnholm haluaa valaa puoluesihteerinä toivoa kaikille

SDP:n puoluesihteeriehdokas Antton Rönnholm muisteli ehdokaspuheessaan  1980-lukua, muistoja siitä, miksi sosialidemokraattinen liike on hänelle tärkeä.

– Minulle liike on mehua ruusumukista, kun pöydän alle kaikuvat isän ja muiden aikuisten puheet yhdistyksen kokouksessa. Se on turvallisuutta.

Rönnholm kertoi haluavansa puoluesihteeriksi, koska hänen mielestään avain muutokseen on kasvava ja hyvinvoiva sosialidemokraattinen liike –  ja ennen kaikkea sen vuoropuhelu itsensä ja muiden kanssa.

– Minusta on ollut upeaa kuunnella puheita meille tärkeistä asioista, sanoilla jotka vetoavat juuri meihin. Tunnen ne asiat ja ne sanat, mutta samalla olen pakotettu sanomaan teille, että ne eivät riitä.

Hän muistutti, että kampanjasuunnitelma tai poliittinen strategia, joka perustuu ajatukselle, että “pitää vain saada oma ydin liikkeelle”, ei koskaan tuo toivomaamme lopputulosta.

Rönnholm haluaa viestiä tavalla, joka puhuttelee kaikenlaisia suomalaisia.

– Kysymys on kyvystä kuunnella ja esittää kysymyksiä.Innostaa, ei saarnata. Puhua arvoista, mutta ei tuputtaa valmiita vastauksia. Valaa toivoa, olla rehellinen.

Lisää aiheesta

Minulle liike on mehua ruusumukista.

Hän korosti, että mitä enemmän rajoja suljetaan, sitä vähemmän vapautta ja hyvinvointia on.

– Tulevaisuuden Suomi ottaa paikkansa – ei tuomarina tai oppimestarina – vaan valmentajana, joka antaa nuorilleen valmiudet tehdä mitä vain missä vain.

Rönnholm painotti, että sosialidemokraattien tehtävä on tarjota toivoa.

– Me näytämme ihmisille, että on jotakin mitä kohtaan yhdessä pyrimme. Tarjoamme oman selkeän vaihtoehdon joka ei vilkuille sivuille.

Puoluesihteerinä Rönnholm haluaa rakentaa tätä vaihtoehtoa.

– Ja viedä SDP:n vaalivoittoon, joka mahdollistaa sen toteutumisen.

Hänen mukaansa jokaiset vaalit voitetaan joko toivolla muutoksesta, tai pelolla muutosta kohtaan.

– Me otamme vallan niiltä, jotka esittävät kaavioita hallitsematta prosesseja, joiden mukaan satavuotiasta Suomea kuuluu johtaa kuin liukuhihnaa, jotka eivät usko ihmiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE