Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On tärkeä askel, ettei poliiseja kouluteteta nyt kortistoon” – poliisiasiain neuvottelukunta asetettiin

Kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.) on tänään asetettu poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

– On kunnia päästä osaksi poliisityön kehittämistä yhdessä poliisin ja ministeriön kanssa. Poliisi ja muu viranomaistyö on meillä maailman huippuluokka, Eskelinen toteaa tiedotteessa.

Lisäksi valtioneuvosto nimesi kansanedustaja Piritta Rantasen (sd.) neuvottelukunnan jäseneksi. Rantanen on tyytyväinen poliisien määrän lisäämiseen tulevan vuoden budjetissa.

– Hallitus on ryhtynyt kunnianhimoisesti nostamaan poliisien määrää ja tulevan vuoden budjetissa lisäys on niin suuri kuin mitä se käytännössä voi olla.

Hänen mielestään kokonaismäärän nostaminen vuosittain noin sadalla poliisilla on kunnianhimoinen, mutta realistinen tavoite.

– Olennaista on huolehtia siitä, että poliisin ammatti on entistä houkuttavampi. Se, että poliiseja ei nyt kouluteta kortistoon, on tärkeä askel ja tähän tulee sitoutua.

Rantanen satsaisi poliisin työturvallisuuteen.

Lisää aiheesta

– Viime aikoina on nähty tapauksia, jossa poliiseja tai heidän perheitään on lähdetty maalittamaan tai muulla tavalla häiriköimään. Näihin tilanteisiin tulee suhtautua erityisellä vakavuudella.

“Jokaisen kansalaisen tulee kantaa vastuunsa turvallisuudesta.”

Hän painottaa, että poliisien määrä on sisäisen turvallisuuden keskeisin tekijä, mutta kokonaisuuteen vaikuttaa myös moni muu tekijä.

– Aktiivisella työllisyys- ja hyvinvointipolitiikalla pystytään vähentämään ihmisten toivottomuutta ja näköalattomuutta. Tällä on valtava merkitys arjen turvallisuuteen. Erityisesti nuorten eri tavoin oirehtivaan pahoinvointiin on löydettävä lääkkeet.

Rantaisesta on huolestuttavaa, että korkean tason poliitikotkin jakavat viranomaisista hyvin arveluttavia ja perättömiä valeuutisia.

– Jokaisen kansalaisen tulee kantaa vastuunsa turvallisuudesta, poliitikoiden tulisi näyttää tässä esimerkkiä.

Sisäasiainministeriön yhteydessä toimivan poliisiasiain neuvottelukunnan tehtävänä on seurata poliisin toiminnan ja toimintaympäristön kehitystä, tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja muista poliisia koskevista asioista.

Poliisiasiain neuvottelukunnan asettaa valtioneuvosto neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE