Kyse on italialaisen Claudio Monteverdin teoksesta Orfeus (L´Orfeo, Favola in Musica). Orfeusta pidetään oopperamusiikin alkupisteenä. Sen syntyaika on 1600-luvun vaihteen saranakohta.

Monteverdi eli myöhäisrenessanssin lopun ja barokin synnyn taitekohdassa, jolloin antiikin ihannointi oli noussut huippuunsa. Renessanssista tunnemme erityisesti sen kukoistavan veistotaiteen. Musiikissa käännyttiin antiikin teatterin suuntaan ja siitä virisivät oopperan ensiaskeleet.

Epäily kuitenkin herää, Orfeus katsahtaa taa ja lupaus raukeaa. Eurydike jää kuoleman maahan. Onneton Orfeus suree kohtaloaan, mutta näkee unen, jossa hänen Apollo-jumalisänsä laskeutuu taivaasta ja kertoo Orfeuksen näkevän rakkaansa taivaankannella. Yhdessä isä ja poika nousevat korkeuksiin.

Kuvaelmakohtauksia ja kerrontavuoroja

Yleisölle ooppera on aika lailla kaukana totutuista kokemuksista. Elekieli, ilmeet ja äänenvärit, korostetut luonnekuvat ovat keskeisiä välineitä rooleja esiteltäessä ja tapahtumia avattaessa.

Näyttämöllä on pikemminkin kyse pitkästä kuvaelmasta, aika lailla jopa seisahtelevasta lavatyöskentelystä. Asia toki tulee siinä selväksi, ihmisluonteetkin hahmottuvat.

Tunne siitä, että tässä solmitaan yhteyttä reippaasti yli kahden vuosituhannen ajanjaksolle, kantaa katsoja-kuulijan kiinnostusta. Toiseksi – tai joillekin ensiksi – esitystä kannattelee Monteverdin taitava, toisteisesti jaksotettu, tarttuva musiikki. Rakenne on yksinkertainen ja selkeästi tarinassa ja musiikissa kertova, siis joka kuulijalle passeli. Säveltäjä kutoo tuon merkitystason, hyppyyttää sitten tarinan kaukaisuudesta uuden aikakauden alkuun ja tulee samalla luoneeksi jatkuvamman yhteyden, jonka osapuolina ovat kaukainen antiikin mytologia ja me.

Monenlaisia laulunlahjoja

Johanna Freundlichin ohjaus käyttää pienen näyttämön taloudellisesti, kohtaukset vaihtuvat juoheasti, tarina etenee joutuisaan. Suuri hanke paljastaa miten työ oopperan parissa saattaa olla hyvinkin vaativaa. Ei ole helppo hakea aineksia maailmanhistorian kauimmaisimmasta kolkasta, ei yksinkertaista eläytyä täysin outoihin lähtökohtiin ja vieraisiin käytänteisiin.

Esityksen yksi näyttävimmistä suorituksista oli Essi Luttisen roolityöskentely ja laulu. Monissa laji-, rooli- ja tyyliliemissä kypsytetty mezzosopraano Luttinen (useampia roolihahmoja, kuten muillakin) johti joukkoja. Yhä vain syvemmälle jalostunut sointi, luonteva notkeus liikkua rekistereissä ovat taivaallista kuultavaa. Esimerkillinen, rohkea urasuunnittelu ja nousu!

Tuuli Lindebergin (Eurydike) enkelinsiiven vaalea ja rikkumattoman eheä sopraano on ihastuttavaa kuultavaa. Taitava ja hillitysti soiva ääni on sulaa, lumoavaa hehkua. Sopraano Kajsa Dahlbäck ja mezzosopraano Katariina Heikkiä ovat luontevia näyttämötyössään, äänet vahva työnäyte. Naiset olivat esityksessä kaikkiaan voimissaan, kannatellen mieskumppaneitaankin.

Miesryhmä oli kenties eniten eksyksissä alun askelissa. Mutta kun ooppera eteni, ääniovet aukesivat ja resonanssivaivat katosivat. Kuultiin komeaa soinnikkuutta ja nähtiin oivallista, rohkeaa roolityöskentelyä.

Leif Aruhn-Solénilla (Orfeus) on teknisesti laadukas, kestävä ja avoimena soiva tenori, alaäänissä hieman volyymin ja sävyn tasoja haeskeleva. Sampsa Vanhalan basson soinnissa tapahtui hieno ja tarpeellinen äänen aukeaminen, ainesta on! Rooli oli hänelle ilmeisen mieluinen urakka. Samaan suuntaan ovat menossa myös baritoni Jussi Lehtipuu ja tenori Niall Chorell. Ian Honeymanilla on kykyjä nostaa näyttämökumppanit arkuuden suosta, kannustaa ja johdatella heitä kohti aitoa roolikuvitusta. Tenorissa on liikkumatilaa ja luonnetta.

Kamarimusiikin sointijuhlaa

Orkesteri soi  ̶  ei vain soittanut  ̶  säädellen elävyyttä hienovireisestä herkistelystä karhean karhumaiseen otteeseen. Hellästi ja lujasti asetellut vivahteet seurasivat toinen toistaan. Ylpeähän tällaisesta kotimaisuustasosta ja -asteesta voi vain olla. Mitä kaikkea voikaan soittimin saada aikaan! Kuorokohtaukset, jotka kasvoivat tarinan sylistä, näyttivät laulajien tekniset valmiudet ja soinnin ilmeikkään väreilyn.

Kokonaisuudesta voisi sanoa: tekojen teko!

Korjaus: poistettu kohta, jossa kerrottiin, että teos on kuultu Suomessa vain yhden kerran aikaisemmin. Kertoja on todellisuudessa ainakin kaksi.