Musiikki

Ooppera Skaala teki produktion Edith Södergranin elämästä: Verenpunainen kalpeus on paha ennusmerkki

Tyra Therman
Essi Luttinen (vasemmalla) on Vierge Moderne -oopperan Edith Södergran, tanssija Minttu Pietilä hänen vastavoimansa.
Tyra Therman
Essi Luttinen (vasemmalla) on Vierge Moderne -oopperan Edith Södergran, tanssija Minttu Pietilä hänen vastavoimansa.
Tyra Therman
Essi Luttinen (vasemmalla) on Vierge Moderne -oopperan Edith Södergran, tanssija Minttu Pietilä hänen vastavoimansa.

Suomalaisen runon varhaiskypsä näkijä Edith Södergran on lyriikan edustajistamme edelleen yksi valovoimaisimmista. Jo varsin nuorena hän totesi, että ”olen löytänyt ulottuvuuteni”.

Vuonna 1892 syntynyt runoilija oli edellä aikaansa ja sai arvostusta oikeastaan vasta kuolemansa jälkeen. Raivolassa Karjalankannaksella elänyt runoilija oli hyvin suomalainen, mutta myös kosmopoliitti.

Läheisin ystävänsä hänelle oli runoilija Hagar Olsson, mutta suhde ei ollut yksinomaan auvoinen. Runoilija mm. nimitti ystävätärtään ”kylmäsilmäiseksi hallitsijaksi”. Etsit naista ja löydät sielun, eritteli runoilija. Rajat olivat hänelle sukupuolisestikin ylitettäviksi tehdyt.

Vaikeat sairaudet, tuberkuloosi ja espanjantauti, veivät Edith Södergranin lopulta hautaan, aivan liian varhain. Herkkä ja voimakas runoilija kuoli vuonna 1923.

Monologiooppera käy lävitse runoilijan elämää yksinkertaisen kronologisesti onnistuen siinä erinomaisesti. Tarina on hätkähdyttävä, se on avaava, innostava ja surullinen.

OOPPERA

Ooppera Skaala, Kaapelitehdas

Edith Södergran – Vierge Moderne

Runot Edith Södergran – Musiikki Antti Rasi, Janne Strorm, Thomas Freundlich- Ohjaus, lavastus & projisoinnit Janne Lehmusvuo – Koreografia Minttu Pietilä – Äänisuunnittelu Sakari Kiiski-  Valot Timo Saarinen – Puvut Tyra Therman – Esiintyjät Essi Luttinen, sopraano, Minttu Pietilä, tanssi, Antti Rasi ja Janne Storm, muusikot

Ooppera etenee runoihin sävelletyin lauluin, siinä on puhuttuja lainauksia arvioista ja määrityksiä runoilijasta. Lavalla on yksi laulaja ja yksi tanssija. Esiintyjien roolipersoonat risteävät elävästi ja käänteitä selventäen. Laulaja on pääasiassa Edith, tanssija hänen peilinsä, haaveensa ja rakastettunsa. Kohtaukset ovat luontevan kauniit ja kipeät, kyselevät ja vastailevat.

Lava on kuin aavan meren ranta, jota valtavat hyö´yt huuhtovat. Kuvaannollisesti Edith haluaa heittäytyä, heittäytyä runoon, rakkauteen ja aaltojen syliin. Meri on mahdissaan pelottavan ylivoimainen, yliajava, syleilyssään alleen hautaava.

Selkeä synopsis

Oopperan synopsis on hyvin rakennettu. Lähestymiskulma runoilijaan ja runoon, tapahtumiin ja kohtaloihin toimii moitteettomasti. Runoilijan tie, henkilökohtaiset murheet, kiihkeät halut ja haaveet limittyvät saumattomaksi äänenkuljetukseksi.

Oopperan konemusiikki on tunnevoimaista. Laulullisuuden tonaliteetti herättää paikoin kylmiä väreitä: luonnikasta, kaunista. Yksivakaa rytmikombokin on osa tehojen nostoa ja läheisyyden tuntua. Sydän lyö kiivaana, maailma on haljeta mielen, toivon ja pettymysten tunteisiin.

Näyttämö on läpikuultavan hauras, lavastekuva väräjää verhojen laskoksissa. Esiintyjien valkeat vaatteet ja harsomainen olemus korostavat lyyristä aihetta. Musiikin ääni ei riko, mutta käy ytimiin, tyylikästä.

Valaistus on keskeinen, verenpunaiset ja syvän violetit sävyt korostavat traagisuutta. Projisoinnit vievät katsojaa syvälle runoilijan sisimpään, symboloivat ja puhuvat suoraan. Lavea spektri on tehokas ja elävä, mutta ei levoton. Näyttämö kookkaine vuoteineen on paljon mahdollistava, mielikuvitusta ruokkiva.

Koreografia nostaa esiin himon, kivun ja taistelun hengen. Tanssi tavoittelee rajuja äärimmäisyyksiä. Rakkaus käy korkein lukemin, torjunta tukahduttaa. Kamppailu sairaudenpetoa ja kuolemaa vastaan on tuima.

Solistit paljon vartijoina

Ohjaus liikuttaa esityksessä fyysisesti ja kuvaannollisesti. Pienestäkin yksityiskohdasta irtoaa sanottavaa. Tapahtumien ja kohtausten intiimiys ja tihennys toimivat tehokkaasti.

Essi Luttisen sopraano väräjää rikassävyisenä ja sointuisana. Voima heijastelee uskallusta ja odotuksia, torjuntaakin. Luttinen on tunteva ja kertova, perin juurin rooliinsa eläytyvä.

Tanssija Minttu Pietilä hakee vastakappaleen hahmoa auliisti heittäytyen, plastisen herkin ja äärirepivin keinoin.

Ooppera Skaala on noutanut aiheensa kaukaa – ei, läheltä. Onnistunut matka.

Matti Saurama

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat