Politiikka
23.11.2022 12:23 ・ Päivitetty: 23.11.2022 12:23
Opettaja John Haycraft muutti Kekkosen luo ja alkoi salassa pysynyt tarina – ”Tästä operaatiosta ei ole aiemmin tiedetty mitään”
– Tästä operaatiosta ei ole aiemmin tiedetty mitään. Löysin puolivahingossa Lontoosta siihen liittyvät asiakirjat, jotka on vapautettu tutkijoiden käyttöön vasta muutama vuosi sitten, sanoo väitöstutkija Mikko Virta.
Virta väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 3. joulukuuta aiheesta Salainen kanava länteen – Urho Kekkonen ja lännen tiedustelu kylmässä propagandasodassa.
Väitöskirjan mukaan Kekkosen suhteet länsivaltojen tiedustelupalveluihin olivat tiiviimmät kuin aiemmin on tiedetty. Tutkimuksessa on tarkasteltu Kekkosen suhteita länteen ja erityisesti läntisiin tiedustelupalveluihin kylmän sodan aikana. Tutkimuksessa nousee esille myös brittien Kekkoseen kohdistama salainen informaatio-operaatio.
Helsingin yliopisto tiedotti asiasta tänään.
Tiedotteessa kuvataan, kuinka vuoden 1958 yöpakkaskriisi oli romauttanut johtavien länsivaltojen, Britannian ja Yhdysvaltain, luottamuksen Kekkoseen. Kekkonen näytti lännen silmissä heikolta mieheltä, joka oli liikaa neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin vaikutuspiirissä ja uskoi Neuvostoliiton olevan voitolla kylmässä sodassa.
Tilanne näytti niin huonolta, että länsivallat käynnistivät laajan vaikuttamisoperaation, jossa Kekkonen pyrittiin käännyttämään länteen. Presidenttiin pidettiin tiivistä yhteyttä suurlähettiläiden kautta, hänet kutsuttiin läntisiin pääkaupunkeihin ja Suomeen tuotiin korkeita läntisiä vieraita.
– Tämän lisäksi länsivallat alkoivat toimittaa Kekkoselle luottamuksellisia tietoja salaisten kanavien kautta, Virta sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen perusteella länsivaltojen pyrkimykset näyttävät onnistuneen jossain määrin, sillä Kekkonen alkoi itsekin tehdä avauksia lännen suuntaan.
– Alkuvuodesta 1961 Kekkonen ryhtyi opiskelemaan intensiivisesti englantia, jota ei aiemmin juuri osannut.
KEKKOSEN opettajaksi saapui britti John Haycraft, joka muutti asumaan presidenttiparin luokse Tamminiemeen.
– Haycraft toimi samalla tiedusteluroolissa ja raportoi yksityiskohtaiset havaintonsa presidentin elämästä Lontooseen.
Operaatioon kytkeytyi Britannian Foreign Officen salaisen propagandaosaston Information Research Departmentin operaatio Thread, jossa toimitettiin joukolle valtiojohtajia henkilökohtaisesti räätälöityä aineistoa. Tavoitteena oli rakentaa niin syvä luottamussuhde kohdehenkilöihin, että heidän ajatteluunsa voitaisiin tarpeen vaatiessa vaikuttaa.
Kekkonen oli yksi operaation tärkeimmistä kohteista.
– Tästä operaatiosta ei ole aiemmin tiedetty mitään. Löysin puolivahingossa Lontoosta siihen liittyvät asiakirjat, jotka on vapautettu tutkijoiden käyttöön vasta muutama vuosi sitten, Virta kuvailee.
Vuonna 1961 Kekkonen vieraili Britanniassa ja tapasi henkilökohtaisesti maiden johtajat. Vierailut ja tiivis yhteydenpito paransivat Kekkosen suhteita länteen, mutta noottikriisi ja KGB-loikkari Anatoli Golitsynin väitteet Kekkosesta Neuvostoliiton vaikuttaja-agenttina repivät luottamuksen jälleen pirstaleiksi.
Kekkonen oli solminut jo 1940-luvulla yhteydet Britannian ja Yhdysvaltain tiedustelupalveluihin. Tutkimuksesta käy myös ilmi, kuinka osa Kekkosen tiedusteluyhteyksistä oli suoria, osa taas hoidettiin välikäsien kautta.
– Tärkein läntinen kontakti näyttää olleen brittiläinen tiedustelu-upseeri Rex Bosley, jonka kanssa yhteyttä pidettiin 1940-luvulta aina 70-luvulle saakka. Bosley oli myös Kekkosen hyvä ystävä, Virta sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.