Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo Lindtmanin Pisa-avauksesta: “En nyt mitään ryhmiä kuittaa tässä samalla”

iStock

Tällä viikolla on kerrottu suomalaisten koululaisten osaamista mittaavista rutkasti heikentyneistä Pisa-tuloksista.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tulokset ovat SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan pysäyttävää luettavaa koko Suomelle.

Lindtman onkin esittänyt, että hallitus perustaa parlamentaarisen työryhmän etsimään ratkaisut osaamistason vahvistamiseksi ja että kaikki puolueet sitoutuvat toteuttamaan työryhmän esitykset.

– Osaamistason lasku on hallitus-oppositiorajan ylittävä haaste ja Suomen tulevaisuuden kannalta kriittinen kysymys. Mallia voisi ottaa esimerkiksi parlamentaarisesta TKI-työryhmästä, jonka menestyksen kaikki tunnemme, Lindtman on kirjoittanut sosiaalisessa mediassa.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi tänään toimittajille eduskunnassa Lindtmanin avausta.

Orpo toteaa, että on hyvä asia, että Pisa-tulokset otetaan laajasti vakavasti.

– Melkein kaikki puolueet Suomessa ovat olleet vuorollaan hallitusvastuussa sinä parinkymmenen vuoden aikana, kun tulokset ovat heikentyneet. Kaikkienhan meidän täytyy osallistua tähän pohtimiseen. Ensisijaisesti hallituksella on nyt tietenkin tekemisen paikka. Me olemme hallitusohjelmassa jo viime keväänä nähneet, mihin suuntaan tämä kehitys edelleen on. Me teemme kaikkein suurimmat panostukset koulutukseen ja siellä vielä peruskouluun ja siinä samalla sitten kehitetään sisältöjä, jotta tulokset saadaan nousuun. Ollaan valmiita keskustelemaan oppositiopuolueiden kanssa ilman muuta siitä, mikä olisi järkevä etenemistapa.

Onko tämä vihreä valo parlamentaariselle ryhmälle?

– Me olemme valmiita keskustelemaan, mutta en nyt mitään ryhmiä kuittaa tässä samalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE