Politiikka

Orpo on valmis maksamaan EU:lle enemmän: ”Siksi unioni on olemassa”

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Hallitus olisi valmis kasvattamaan Suomen EU-budjettiin maksamaa osuutta, jos raha tuottaisi selkeää lisäarvoa. Näin sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) STT:lle.

Tällaisia kohteita olisivat Orpon mukaan esimerkiksi tutkimus, kehitys, innovaatio, puolustus, turvallisuus ja maahanmuuttoasiat.

– Näihin kun EU suuntaisi varoja, tekisi niitä yhdessä enemmän, se olisi Suomelle eduksi. Jos euro maksetaan, kymmenen euroa saadaan eurooppalaisena lisäarvona takaisin, Orpo kuvailee.

Hallitus linjasi EU-budjetista perjantaina, mutta moni on ihmetellyt, mitä linjaus tosiasiassa tarkoittaa ja onko se sisäisesti ristiriitainen. Toisaalta Britannian lähdön jättämää aukkoa budjetissa ei haluta täyttää, mutta toisaalta Suomi on valmis laittamaan unioniin lisärahaa.

Orpo ei näe asiassa ristiriitaa, vaan pitää luontevana, että uusiin asioihin pitää panostaa.

– Siksi unioni on olemassa. Yhdessä me olemme enemmän kuin yksittäiset valtiot.

Toki neuvotteluissa pyritään hakemaan rahaa myös nykyisen EU-budjetin sisältä, esimerkiksi koheesiorahoista, joilla tuetaan EU:n vähemmän kehittyneitä alueita. Aiemmin iso osa potista on mennyt EU:n uudemmille jäsenmaille, joiden Orpo katsoo kehittyneen siinä määrin, että koheesiopottia voisi nyt pienentää.

Yli vai alle prosentti?

Tällä hetkellä EU:n budjetti on noin prosentti maiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Orpo katsoo, että budjetti voisi kasvaa noin 1,05 prosenttiin.

Kokoomuksen ja keskustan hallituskumppani sinisten puheenjohtaja Sampo Terho sanoi perjantaina STT:lle, että hänen puolueensa olisi valmis menemään jopa alle prosenttiin.

– Jokaisella puolueella on tietenkin omat tavoitteensa, ja minusta hallituksen kanta on hyvä, Orpo kommentoi.

– Olisi epärehellistä väittää, että voimme samaan aikaan pitää kiinni yhdestä prosentista sekä kaikkien meille tärkeiden asioiden saamisesta.

Edessä on joka tapauksessa pitkä vääntö. Orpon mukaan seuraava EU-budjetti viimeistellään Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2019.

STT–OLLI VESALA

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat