Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo sotesta eduskunnassa: “Pakkoyhtiöittäminen ei ole perustuslain mukainen”

Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) vahvisti eduskunnassa viime päivinä esitetyt arvaukset siitä, ettei sote-valinnanvapauteen liittyvä yhtiöittämisvelvoite etene perustuslakivaliokunnassa suotuisaan suuntaan.

– Olemme varmaan kaikki tietoisia siitä, että tämä niin sanottu pakkoyhtiöittäminen ei ole perustuslain mukainen, Orpo totesi eduskunnan täysistunnossa.

Hän ei kuitenkaan nähnyt asiassa erityistä ongelmaa.

– Ei tämä yhtiöittäminen itsessään ole ollut mikään poliittinen tavoite vaan valinnanvapaus on. Kun olen asiaa selvittänyt, niin minun tietääkseni valinnanvapaudelle kuuluu hyvää.

Orpon mukaan yhtiöittäminen oli kilpailuviranomaisten näkemys silloin kuin sote-pakettia rakennettiin.

– Siksi hallitus teki sen tuolle pohjalle. Jos se nyt halutaan muutettavaksi, me muutamme sen, mutta emme tingi valinnanvapaudesta, koska se on suomalaisille ja se on tärkeä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE