Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Orpon hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen – “Keittänyt sopan, joka odottaa selvittäjää”

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on ajautumassa täydelliselle törmäyskurssille ei pelkästään palkansaajajärjestöjen vaan koko suomalaista hyvinvointivaltiota puolustavan kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Jukka Pekka Matintupa

Kunnallisneuvos, Alajärvi

Merkillepantavaa on, että muun muassa Ihmisoikeusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry toimittivat viime vuoden lopulla julkisuuteen kannanoton, jossa ne ilmoittivat: ”Olemme syvästi huolissamme köyhyyttä lisäävästä politiikasta”.

Kannanotto on ehdoton lukusuositus kaikille suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja Orpon hallituksen leikkauspolitiikan lapsiköyhyyttä lisäävien toimien pitkäaikaisvaikutuksista huolestuneille.

Mistä on kysymys? On suomalaisten oikeustajun vastaista, että leikkaukset kohdistetaan kaikista heikoimmassa asemassa oleviin, erityisesti nuoriin ja lapsiperheisiin. Monia leikkauksia tehdään samanaikaisesti, eikä niiden yhteisvaikutuksia ole otettu huomioon.

Orpon hallitus hyökkää voimalla palkansaajien turvaverkkoihin ja sopimusoikeuksiin. Työttömyysturvaa leikataan rajusti, ja taas kerran keihään kärkenä ovat lapsiperheet, kun työttömyysturvan lapsikorotukset poistuvat kokonaan.

ERITYISESTI hallituksen hampaisiin ovat joutuneet naisvaltaisten hoiva- ja palvelualojen palkat ja sopimusoikeudet. Naisten euro on edelleen 85 senttiä.

Tästä huolimatta oikeistohallitus ajaa lainsäädäntöä, jossa vientialat määrittelisivät muidenkin alojen palkankorotukset. Tämä merkitsee rakenteellisesti syrjivää lainsäädäntöä, joka tuomitsisi naisvaltaiset alat pysyvästi palkkakuoppaan.

Hallitus puhuu Ruotsin mallista, mutta lähempi tarkastelu osoittaa hallituksen esityksen olevan irvikuva Ruotsin sopimuksiin ja yhteistoimintaan perustuvasta pohjoismaisesta mallista.

“Kokoomus näyttää täysin unohtaneen Sari Sairaanhoitajan.”

Hallitus perustelee toimiensa oikeutusta eduskuntavaaleissa saamallaan mandaatilla. Tämän mandaatin kansalaiset kyseenalaistavat, sen mielipidemittaukset selkeästi osoittavat.

Kansalaisten oikeustajuun ei mahdu, että varsinkin perussuomalaiset toteuttavat juuri päinvastaista politiikkaa mitä vaaleissa lupasivat ja kokoomus näyttää täysin unohtaneen Sari Sairaanhoitajan niin kuin kaikki muutkin hoiva- ja palvelualojen palkkakehityksessä jälkeen jääneet naisvaltaisten alojen ihmiset.

ONNEKSI ammattiliitot ja suomalainen kansalaisyhteiskunta ovat hereillä. Hallitus syyttää SAK:ta, mutta jo nyt olemme saaneet nähdä, kuinka joka suunnasta osoitetaan valmiutta taisteluun. Aivan viimeksi kuulimme Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n jäsentutkimuksesta, missä yli 80 prosenttia jäsenistöstä ilmaisi valmiutensa lakkoon.

“Olisi viisainta, että hallitus nielisi ylpeytensä.”

Tämä liittojen yhtenäisyys näyttää tulleen hallitukselle yllätyksenä. Erityisesti se, että reilusti yli puolet suomalaisista antaa tukensa lakoille. Milloin viimeksi tämä on nähty?

Orpon hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen. Keittänyt sopan, joka odottaa selvittäjää. Suomalaisen yhteiskunnan kannalta olisi viisainta, että hallitus nielisi ylpeytensä ja istuisi työmarkkinaosapuolten kanssa yhteiseen pöytää. Pöytään missä vastakkainasettelun sijaan rakennettaisiin kansallista yhteisymmärrystä. Haettaisiin ratkaisuja, joihin kaikki osapuolet voisivat yhdessä sitoutua. Se olisi valtioviisautta se!

Kirjoittaja on kunnallisneuvos Alajärveltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE