Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Ylellä: Median uskottavuuden kannalta on tärkeää, että kohu saataisiin päättymään

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi sanoi aamu-tv:ssä, että puoli vuotta vellonut Yle-kohu on näyttänyt koko ajan enemmän johtamis- kuin journalismiongelmalta.

– Koko median uskottavuuden kannalta on tärkeää, että kohu saataisiin päättymään, Ahosniemi sanoi.

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen sanoi uskovansa, että Yle selviää kohusta lopulta suhteellisen pienin vaurioin. Suurta kolhua yhtiön riippumattomuuteen ei hänen mielestään ole tullut.

– Kohu menee tästä eteenpäin. Kun päästään syksyyn, kukaan tuskin enää muistaa, mitä on tapahtunut, Jokinen sanoi aamu-tv:ssä.

Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi pitää Yle-kohua malliesimerkkinä siitä, että päätoimittajan tehtävä ei ole ihan helppo.

– Viime aikoina päätoimittajien irtisanomiset ovat yleistyneet. Sen takana on se, että tehdään suuria organisaatiouudistuksia, Ahosniemi pohti.

Ex-toimitusjohtaja Jungner: Johtamisessa jotain pielessä

Lisää aiheesta

Johtamisongelman nosti esiin myös Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner. Jungner palkkasi Jääskeläisen Ylelle vuonna 2006, ja päätoimittajana Jääskeläinen aloitti vuoden 2007 alussa.

– Tapa, jolla uutis- ja ajankohtaistekemisessä yleläisiä työntekijöitä on johdettu, siinä on jotain vähän pielessä, Jungner sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmassa. Jungner korosti puhuvansa Ylen johtamisesta yleisellä tasolla.

Jungnerin mukaan johtamisessa yksityiskohtiin takertuvasta mikromanageroinnista pitäisi päästä eroon.

– Se on todella vaikeaa. Kaupallinen puoli pääsi siitä eroon, kun rahat loppuivat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE