Lätkässä on jo kohuttu. Kaukalossa on pelattu rumia ja usea pelaaja on joutunut ottamaan vastaan. päähän kohdistuneita taklauksia. Kurinpitovaliokunta on valppaasti puuttunut tekoihin ja pyrkii rangaistuksillaan saamaan siisteyttä peliin. Hyvä, urheilu ei saa olla väkivaltaa. Se on kitkettävä pois. Onkohan muuten niin, että kiekon pariin tulee poikkeavan paljon rämäpäitä mukaan?

Urheilun kokoomuslainen liikemies Harkimo haluaa poistaa urheilumme kartalta aikaansaavat toimijat, kansalaisia liikuttavan TUL:n ja ruotsinkielisiä harrastajia mukaan vetävän SFI:n. Vievät muka turhaan valtion rahoja. Käsittämätöntä poliittista peliä. Pikemminkin Harkimon pitäisi tukistaa ja opastaa niitä kokoomuslaisia urheilujohtajia, joiden johdolla maamme urheilu on saatettu rapakuntoon.

Poliitikot ovat suunnannäyttäjiä Suomen urheilussa. He päättävät verovarojen käytöstä. Aina 1950-luvulle asti Suomessa oli vain yksi yksityisin pankin varoin 1928 rakennettu uimahalli Helsingin Yrjönkadulle numeroon 25. Helsinkiläiset uimaseurat HU, HSS, HTU, MaU ja Vetehiset, alkuaan Ylioppilasuimarit, hallitsivat suvereenisti koko Suomen uintia. Lyhyen ajan kylmissä järvivesissä muun Suomen uimarien harjoittelu oli vaatimatonta.

Kun kuntien poliitikot lähtivät mukaan tukemaan uimahallien perustamista, on halleja nyt Suomessa jo yli 200. Uintiharrastus on levinnyt tehokkaan laajasti ympäri maatamme niin, että stadilaiset uintimenestyjät ovat harvassa.

Tässä vain yksi osoitus urheilun ja politiikan hedelmällisestä yhteenkuuluvuudesta.

Eriarvoisuus on vallitseva olotila myös ammatissa nimeltään urheilu. Vallitsee varsinkin alan osaamisessa ja palkoissa. On lajeja, joissa menestys palkitaan ruhtinaallisesti miljoonilla, Kuten formuloissa, jalkapallossa. baseballissa, tenniksessä, golfissa, koripallossa, jääkiekossa, uinnissa ja monessa muussakin lajissa maasta riippuen. Tälle tasolle yrittäjiä riittää. Kaikki eivät luonnollisestikaan onnistu. Mutta lajit tarvitsevat heitä. Kilpailun ja viihteen vuoksi.

Huippuja suitsutetaan ja selkään taputtajia riittää teemalla, että kyllä me sitten ollaan hyviä. Huippu-urheilulla on kyllä varsinkin henkilökohtainen mitalin kääntöpuoli. Parrasvaloissa oleminen ei ole kovin pitkäikäistaä. Alkaa arki. Olet yhä nuori. Elämää elettävänä kymmeniä vuosia. Kenties urheiluammatti ei ole tuottanut säästöjä. Sinulla ei ole muuta ammattia. Elämänmuutos on henkisesti raju. Kestätkö sen? Kaikki eivät. Toimettomana olemiseen tulee mukaan kenties alkoholi, huumeet. Entinen palvottu urheilusankari on raunio. Monien unohtama. Keltaisen lehdistön saalis.

Urheilusta vastaavien järjestöjen ja myös poliitikkojen on ojennettava auttava ja huolehtiva kätensä. Tähän seikkaan on jo jonkin verran meilläkin kiinnitetty huomio. Mutta ei läheskään riittävästi. Jääkiekkoilija Juha Rantasila oli aikanaan maamme kiekkoykkösiä ja huolehti juristiopintonsa kunniakkaasti siinä ohessa. Nyt hän on ollut edelläkävijänä huolehtimassa kiekkouran lopettaneiden kohtaloista esimerkillisesti.

Suomen urheilusankareita ei pidä jättää unholaan. Sivistysvaltiolla on oltava sivistystä. Vakuutusyhtiön ja samalla olympiakomitean johtajalla Timo Ritakalliolla on näytön paikka.

Kuningas on kuollut. Eläköön kuningas. Jalkapallomme on menettänyt vasta 65-vuotiaan puheenjohtajansa, tulisieluisen Pertti Alajan.

Nyt haetaan korvaajaa. Ehdolla on Seinäjoen Raimo Sarajärvi. Mies on johdattanut Seinäjoen seuransa Suomen mestaruuteen ja rakennuttanut paikkakunnalle kelvollisen pelinäyttämön. Mutta kuinka ovat sosiaaliset taidot? Tällä kaudella jo kolme valmentajaa on saanut kenkää hänen lapikkaistaan.

Suomen Palloliitolla on vaikeuksia valita Alajan korvaajaa. Varsinkin kun valitsijoiden enemmistön sanaton tehtävä on nimittää puheenjohtajaksi porvari. Sehän on sääntö Suomen kokoomusjohtoisessa urheilussa. Olympiakomiteankin viimeksi nimitetyt molemmat urheiijajäsenetkin ovat kokoomuksen aktiivipoliitikoita.