Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

4.12.2023 14:51 ・ Päivitetty: 4.12.2023 14:51

PAM ja Wolt aloittivat neuvottelut – tästä on kyse

Arja Jokiaho

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja teknologiayhtiö Wolt aloittivat tänään neuvottelut lähettien työn tekemisen pelisäännöistä.

Demokraatti

Demokraatti

PAMin mukaan neuvottelujen neuvottelujen käynnistymisen mahdollisti EU:n kilpailupolitiikan suuntaviivojen päivitys.

– Nykyisin lähettien työehdot ja palkkiot määräytyvät eri tavalla, kuin mihin olemme työehtosopimusten piirissä olevien työntekijöiden osalta tottuneet. Sopimuksen rakentaminen läheteille tulee olemaan vaativa tehtävä, mutta haluamme olla yhdessä luomassa uutta kulttuuria ja pelisääntöjä, joilla kirkastetaan alustatyön raameja. PAMin tavoitteena on saada lähetit suomalaisen kollektiivisen sopimusjärjestelmän piiriin työn tekemisen muodosta riippumatta, PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo sanoo tiedotteessa.

Woltin Pohjoismaiden yhteiskuntasuhdejohtaja Olli Koski puolestaan sanoo, että Wolt on jo vuosien ajan kannattanut itsensätyöllistäjien oikeutta neuvotella työn säännöistä.

– Koska olemme kartoittamattomassa maastossa voi yhteisymmärryksen löytyminen kestää aikansa. Uskomme kuitenkin, että molemmilla osapuolilla on tahtoa, jolloin myös tie sopimukseen on löydettävissä.

Myös ammattiosasto PAM Couriers Finland ry:n puheenjohtaja Papy Nkunda on tyytyväinen, että neuvottelut käynnistyivät.

– Tarvitsemme ennustettavuutta ja reilut ehdot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU