Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

PAMin Ann Selin: Yritysten tarjottava elämiseen riittäviä työtunteja – “Tulisi säätää laki, jonka mukaan työsuhteen osa-aikaisuudelle olisi oltava peruste”

PAMin tilaama VTM Niina Tannerin selvitys “Töissä, mutta köyhä – palkkatyököyhyys ja sen kustannukset ravintola- ja kiinteistöpalvelualoilla” osoittaa, että yhteiskunta maksoi vuonna 2017 noin 500 miljoonaa euroa sosiaalitukena töissä käyville, joiden tulot eivät riittäneet toimeentuloon.

Demokraatti

Demokraatti

Tarjoilijoiden, kokkien ja siivoojien osuus tästä oli yhteensä 60 miljoonaa. Tanner teki PAMin tilaamana myös aiemmin samankaltaisen selvityksen vähittäiskaupasta. Vuonna 2015 tulonsiirtoja maksettiin samalla perusteella lähes 400 miljoonaa. Näistä myyjien osuus oli 30 miljoona.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selinin mielestä on selvää, että hyvinvointivaltiossa ihmisistä on huolehdittava. Tämä tarkoittaa myös tilanteita, joissa työstä saatava palkka ei riitä elämiseen.

Selinin mukaan viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten tukijärjestelmämme ovat monimutkaisia ja sen myötä esimerkiksi lyhytaikaiset työsuhteet aiheuttavat ihmiselle lisää toimeentulo-ongelmia. Selin toteaa, että siksi sosiaaliturvan kokonaisuudistus on tulevalla vaalikaudella välttämätön.

”Minusta on kuitenkin myös kysyttävä, mitä yrityksiltä voidaan vaatia. Millaisia työsuhteita yritykset tarjoavat, tarjoavatko ne esimerkiksi elämiseen riittäviä työtunteja. Tänään julkaisemamme Niina Tannerin tekemä selvitys osoittaa, että eivät tarjoa. Voisivatko ne useammin tehdä niin?” Selin kysyy liiton tiedotteessa.

Yksi ajatuskulku yhteiskunnassa on ollut Selinin mukaan, että vähempienkin työtuntien ja niiden rinnalla maksettavan sosiaaliturvan yhdistelmä on hyvä, koska se antaa useammalle mahdollisuuden pysyä mukana edes jossain määrin työmarkkinoilla.

”Ajatus on hyvä. Erityisesti tämä pitää paikkansa, kun työttömyysluvut ovat korkeat. Niin mara- kuin kiinteistöpalvelualallakin on kuitenkin jo pitkään kärsitty työvoimapulasta ja esimerkiksi vanhustenhoitoon kehitellään robottikoiria vanhusten seuraksi, kun työvoimaa siihen ei riitä.”

Lisää aiheesta

Tannerin selvityksessä kävi ilmi, että TE-hallinnon sivuilla avoinna olevista siivoojien työpaikoista 63 % ja ravintolatyöntekijöiden työpaikoista 71 % oli laadultaan heikkoa tai toimeentulon epävarmuutta lisäävää.

”Työvoimapula alkaa muodostaa jo kasvun esteitä, ja siksi on vaikea ymmärtää, että edelleen avoinna olevat työpaikat ovat noin heikkoja. Työntekijöillä on oikeus elämiseen riittävään palkkaan, elämiseen riittäviin työtunteihin. Palvelualojen yrityksiltä pitää vaatia tarmokkaampaa pyrkimystä korkeampiin tunteihin. Jos se toteutuisi, yhteiskunta säästäisi sosiaaliturvamenoissa. Samoin työvoiman käyttö olisi kansantalouden kannaltakin järkevämpää.”

Lue lisää: PAM: Hätkähdyttävä selvitys julki – ”Miten tällaisten töiden palkoilla on tarkoitus elää?”

PAM esittää, että tulevan eduskunnan tulisi säätää laki, jonka mukaan työsuhteen osa-aikaisuudelle olisi oltava peruste.

“Samoin olemme esittäneet, että jos työntekijä tekee lisätunteja pitkäkestoisesti yli työsopimuksen mukaisen työajan, näiden tuntien tulee vakiintua uudeksi työajaksi työsopimukseen.”

Tavoite osa-aikaisuuden perusteesta saa myös kansalaisilta vahvan tuen. PAMin loppusyksynä TNS-gallupilla teettämässä Vetovoimabarometrissä 75 prosenttia työikäisistä suomalaisista oli sitä mieltä, että osa-aikatyön teettämiselle pitäisi lainsäädännöllä määritellä perusteet. Eniten ajatusta kannattivat SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE