Ulkomaat
9.12.2018 14:23 ・ Päivitetty: 9.12.2018 14:23
Pariisin mellakat aiheuttivat valtavan suursiivouksen – kansa odottaa presidentti Macronin puhetta
Pariisin kadut vaativat suursiivousta mellakkapoliisien ja keltaliivien lauantaisten yhteenottojen jäljiltä.
Mielenosoituksissa muun muassa sytytettiin palaamaan autoja ja rikottiin ikkunoita. Kaupungin viranomaisten mukaan mielenosoittajat aiheuttivat enemmän vahinkoa kuin viikkoa aikaisemmin järjestetyissä protesteissa.
Poliisi otti kiinni yli 1 700 mielenosoittajaa eilen ympäri Ranskaa. Suuri osa on edelleen pidätettyinä. Sisäministeriön mukaan mielenosoituksiin osallistui lauantaina yli 130 000 ihmistä eri puolilla maata.
Lähes 90 000 poliisia oli valmiustilassa mielenosoituspäivänä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin odotetaan kommentoivan mielenosoituksia tulevina päivinä. Protesteissa on vaadittu Macronin eroa ja otettu kantaa elinkustannusten nousuun.
Aikaisemmin tällä viikolla Macron taipui joihinkin keltaliivien vaatimuksiin. Hän esimerkiksi perui polttoaineveron suunnitellun korotuksen.
Monet kuitenkin kaipaavat lisää tekoja, ja erityisesti varakkaiden poistettua lisäveroa vaaditaan takaisin.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
4.12.2018 16:54
Edes polttoainevero ei riitä – osa Ranskan mielenosoittajista vaatii presidentin ja hallituksen eroa
Ulkomaat
4.12.2018 07:50
Mielenosoittajat saamassa torjuntavoiton: Ranskan hallitus aikoo perääntyä polttoainekiistassa, joka eskaloitui protestiksi presidentti Emmanuel Macronia vastaan
Politiikka
3.12.2018 05:56
Timo Soini: ”Pähkähullua. Maanviljelijöitä ei saa sortaa.”
Ulkomaat
24.11.2018 11:28
”Yhden tai kahden kuukauden palkka menee polttoaineeseen” – ”keltaliivit” saivat niskaansa kyynelkaasua ja vettä
Ulkomaat
17.11.2018 09:58
Bensan hinta sai ”keltaliivit” liikkeelle Ranskassa – uhkaavat ruuhkauttaa liikenteen
Ulkomaat
1.12.2018 10:38
”Keltaliivit” kokoontuvat tänään Pariisissa – hallitus yrittänyt neuvotella tuloksetta