Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Pärmäkoski neljäs 10 kilometrin kisassa Viron Otepäässä – “Meni vähän möngertämiseksi”

Krista Pärmäkoski 3. tammikuuta 2019 Saksan Oberstdorfissa.

Krista Pärmäkosken loppukiri riitti neljänteen sijaan maastohiihdon naisten maailmancupin 10 kilometrin perinteisen tavan kisassa Viron Otepäässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eroa kilpailun voittaneeseen Norjan Therese Johaugiin repesi minuutti ja 14 sekuntia.

Pärmäkosken kova reilun kahden viimeisen kilometrin loppukiri nosti toiveita noin kuukauden kuluttua alkaviin Seefeldin MM-kisoihin. Pärmäkoski oli vielä 7,5 kilometrin kohdalla väliajoissa seitsemäntenä, mutta pudotti edellään olleista taakseen loppumatkalla muun muassa Ruotsin Charlotte Kallan.

Johaug jätti myös kahta kärkikolmikon hiihtäjää rutkasti, sillä toiseksi ehtinyt Ruotsin Ebba Andersson jäi 48,7 sekuntia kärjestä ja kisan kolmonen Venäjän Natalia Neprjajeva 56,7 sekuntia.

Neprjajeva ja hänelle runsaat 17 sekuntia hävinnyt Pärmäkoski sivakoivat lopun suunnilleen samaa vauhtia.

Otepään hiihtoradat ovat maailmancupissa tunnetusti raskaimmasta päästä, eikä Pärmäkoskikaan päässyt helpolla.

– Tuuli oli tuiskannut ladut niin umpeen, että hiihtäminen meni vähän möngertämiseksi. Oli niin hidas keli, ettei pystynyt koko ajan puristamaan ihan ahtaalla, kohtalaisen tyytyväisen oloinen Pärmäkoski kertoi Ylen haastattelussa.

Monosella hyvä tunne hiihdosta

Muista suomalaisista 20 parhaan joukkoon ylsivät Laura Mononen (12:s) ja Johanna Matintalo (15:s). Maailmancup-laduille palannut Kerttu Niskanen oli 22:s.

Mononen jäi kärjestä hulppeasti 2.16,6, mutta hiihtäminen maistui paremmalta kuin viime vuoden loppupuolella.

– Pääasia oli, että oma tuntemus hiihtämiseen oli parempi kuin alkukaudesta. Ei tarvitse pakottaa itseään vauhtiin, Mononen kuvaili.

Vielä 2,5 kilometrin kohdalla kahdeksantena ollut Matintalo aloitti rivakasti, mutta joutui matkan edetessä hieman hölläämään.

– Oli tavoite, etten lähtisi liian kovaa, mutta pikkuisen tuli innostuttua. Tämä on niin kova rata, että sitä pitää kunnioittaa, Matintalo naurahti.

Niskanen oli realisti etukäteen

Vaisun alkukauden hiihtänyt Niskanen palasi puolentoista kuukauden kilpailemattomuuden jälkeen maailmancup-laduille. Hän ei haaveillut kärkipään sijoituksista.

– Tiesin, että kilpailleilla on täällä kunto huipussaan. Itse olen ottanut kevyesti, ja yritin vain hiihtää rennoin mielin. Tiesin, ettei kunto kovin korkealle riitä, Niskanen sanaili.

Niskaselle paluu kilpaladuille oli tärkeä päänavaus, sijoituksesta välittämättä.
– En tiedä, onko jonkinlaista valoa näkyvissä, mutta lunta on vielä jäljellä. Eivät ne mihinkään sula, hän filosofoi.

Ruotsille Otepään cup-viikonloppu toi yhden takaiskun, kun Stina Nilsson loukkaantui lauantaina naisten sprinttikisan maalikurotuksessaan.

Nilsson palaa maanantaina Ruotsin muun maailmancup-joukkueen mukana kotimaahan lääkärintutkimuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE