Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pentagon suunnittelee tilapäisiä leirejä – Trump: Paperittomat saman tien takaisin

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon aikoo rakentaa tilapäisiä leirejä siirtolaisille kahteen armeijan tukikohtaan. Asiasta kertoi sunnuntaina puolustusministeri James Mattis.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta uutisoi muun muassa CNN, jonka mukaan Mattis kertoi kotimaan turvallisuudesta vastaavan viraston pyytäneen Pentagonia rakentamaan majoitustilat. Mattisin mukaan yksityiskohtia edelleen pohditaan. Mattis ei esimerkiksi kertonut, mihin tukikohtiin majoituspaikkoja aiotaan rakentaa.

CNN:n mukaan viranomaiset ovat kiertäneet armeijan tukikohtia Texasissa ja Arkansasissa etsiessään sopivia kohteita.

Mattis kommentoi asiaa matkallaan kohti Kiinaa, Etelä-Koreaa ja Japania.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi puolestaan Twitterissä sunnuntaina, että rajan luvatta ylittäneet paperittomat pitäisi palauttaa lähtöpaikkaansa suoraan ilman oikeudenkäyntiä. Hänen mielestään tulijat pitäisi passittaa saman tien takaisin sinne, mistä he ovat tulleet.

Yhdysvaltojen perustuslaki turvaa perusihmisoikeudet kaikille riippumatta siitä, ovatko he maassa laillisesti. Lakia on ollut tapana tulkita niin, ettei paperittomia saa palauttaa ilman oikeudenkäyntiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE