Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Mäkelä kommentoi puoluetoverinsa rikosepäilyjä – haluaa antaa viranomaisille työrauhan

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä eduskunnan täysistunnossa 3. huhtikuuta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan puolueen kansanedustajan Timo Vornasen rikosepäilyt ovat “vakavia ja poikkeuksellisia”. Mäkelä kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Kotimaahan laskeuduttu 13 tunnin lennon jälkeen valiokuntamatkalta. Sillä välin on uutisoitu hyvin vakavia ja poikkeuksellisia asioita, Mäkelä kirjoittaa.

Mäkelä sanoo haluavansa antaa viranomaisille työrauhan tapahtumien selvittämisessä. Mäkelän mukaan puolue toimii tosiasioiden pohjalta sitten, kun niitä on.

Eilen illalla eri medioissa kerrottiin, että 54-vuotias Vornanen on pidätetty perjantain vastaisena yönä. Mediatietojen mukaan poliisi epäilee häntä ammuskelusta Helsingin yössä.

Mediassa liikkuneiden tietojen mukaan epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä pahoinpitely tai sen yritys ja ampuma-aserikos.

STT ei perjantaina tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa. Myöskään Helsingin poliisin johtokeskuksesta ei suostuttu kommentoimaan tutkintaa.

PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tämän päivän yleisötilaisuudet on peruttu. Puolue kertoo asiasta niin ikään viestipalvelu X:ssä.

Purran oli määrä pitää tänään kaksi yleisötilaisuutta Varsinais-Suomessa. Ensimmäisen tilaisuuden piti alkaa Salossa kello kahdelta iltapäivällä ja toisen Turussa kello kolmen jälkeen. Puolueen julkaisemassa viestissä ei kerrota, miksi tilaisuudet on peruttu.

Purra kertoi perjantaina STT:lle olevansa hyvin järkyttynyt Vornasen rikosepäilyistä. Purra kertoi saaneensa tapauksesta ensitietoja poliisilta.

-  Saamani tiedon mukaan edustaja Vornanen on ollut osallisena viime yönä jonkinlaiseen välikohtaukseen. Valitettavasti mistään yksityiskohdista minullakaan ei ole tietoa. Eli olen vasta näiden poliisin antamien ensi käden tietojen varassa, Purra sanoi.

Purra kertoi, ettei hän ole ollut yhteydessä Vornaseen itseensä, vaan hän oli saanut tietonsa poliisilta.

-  Olen tietenkin luonnollisesti hyvin järkyttynyt tästä tilanteesta, joka on aivan poikkeuksellinen. Odotan itsekin lisätietoa.

VORNANEN on ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Hän on siviiliammatiltaan poliisi Itä-Suomen poliisilaitoksella ja virkanimikkeeltään vanhempi konstaapeli.

Vornanen valittiin kansanedustajaksi viime vuoden eduskuntavaaleissa 6  474 äänellä Savo-Karjalan vaalipiiristä. Vornanen kuuluu eduskunnan valtiovarainvaliokuntaan sekä tiedusteluvalvontavaliokuntaan. Hän on varajäsenenä eduskunnan hallintovaliokunnassa. Lisäksi hän on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen. Kansanedustajan toimen lisäksi Vornanen on myös Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 9.48.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE