Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten tiedotustilaisuuden syy selvisi – Arja Juvonen palaa eduskuntaryhmään

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän on ollut määrä pitää aamupäivällä tiedotustilaisuus tai tiedottaa uusista uutisista. Tiedottaminen kuitenkin viivästyi.

Syy on kuitenkin nyt selvinnyt. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen eronnut kansanedustaja Arja Juvonen kertoo Twitterissä palaavansa eduskuntaryhmään.

Kukaan ei siis ilmeisesti ole loikkaamassa Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmästä perussuomalaisiin, kuten alun perin ennakoitiin.

Arja Juvonen on myös tiedottanut asiasta.

– Kuluneen kahden viikon aikana olen saanut selvyyden sille, että haluan jatkaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä. Päätökseen on vaikuttanut keskustelut jäsenistön, kenttäväen, äänestäjien ja perussuomalaisen eduskuntaryhmän jäsenten kanssa. Perussuomalaisten puolue on minulle ennallaan, enkä näe ristiriitaa puolueen ja oman poliittisen agendani kanssa, hän kertoo tiedotteessaan.

– Soten epävakaa tilanne tällä hetkellä korostaa entisestään sitä, että yhteisten asioiden eteen on meidän kaikkien tehtävä töitä entistäkin tiiviimmin. Siihen työhön haluan myös itse palata, hän jatkaa.

Juvonen sanoo myös selvittäneensä kuluneen kahden viikon “välitilan” aikana itsellensä puoluekokouksen ja siitä seuranneen eduskuntaryhmän ja puolueen hajoamisen taustoja.

Lisää aiheesta

– Puoluekokouksen valinnat olivat viesti jäsenistöltä, jäsenäänestys on demokratiaa ja ja sitä kun kunnioitettava.

– Ratkaisuuni on vaikuttanut myös vahvasti periaate – omia pitää puolustaa ja omia ei jätetä. Toivon, että palaaminen omieni joukkoon kertoo myös tuon sydämen sanomani kaikille. Toivon, että saan mahdollisuuden entistäkin vahvemmin olla tukemassa omia joukkoja ja olla mukana tekemässä hyvää ja rakentavaa politiikkaa. Olen ollut 10 vuotta perussuomalaisen puolueen jäsen ja se ei lähde minusta pois.

Juvosen mukaan hänen paluupäätökseensä vaikutti myös keskustelut hänen isänsä ja äitinsä kanssa Siilinjärvellä juhannuksena.

– Ilman heidän tukeaan en olisi tässä. Isä ja äiti ovat kasvatuksellaan antaneet minulle arvopohjan, jonka keskiössä on toisen ihmisen kunnioittaminen. Perussuomalainen eduskuntaryhmä on tiivistynyt nyt entisestään.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän vahvuus on nyt 17 kansanedustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE