Kolumnit
30.11.2023 10:27 ・ Päivitetty: 30.11.2023 10:27
Pessimistisimpien manailut presidentinvaaleista ovat vahvasti liioiteltuja ja ennenaikaisia – peli ei todellakaan ole vielä pelattu
Presidentinvaaleissa on kyse Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimmästä tehtävästä.
Siksi näihin vaaleihin on syytä suhtautua vakavuudella. Suomi tarvitsee ja ansaitsee tasavallan presidentin, joka ottaa tehtävänsä aina vakavasti ja jonka arvostelukykyyn voi luottaa.
Olen iloinen siitä, että EU-komissaari Jutta Urpilainen lähti kisaan mukaan. Urpilainen on kaikilla kriteereillä mitat täyttävä ehdokas, jonka ansiot ovat kiistattomat. Hänen uransa kotimaan politiikassa on jo mittava, mutta eritoten viimeiset vuodet EU:n ulkopolitiikan ytimessä antavat hyvät eväät myös Suomen tasavallan presidentin tehtävään.
Pessimistisimmät ovat ehtineet jo manaamaan, että presidentinvaalien suhteen ollaan auttamatta myöhässä. Tällainen keskustelu on vahvasti liioiteltua ja ennenaikaista.
Peli ei todellakaan ole vielä pelattu. Keskustelu presidentinvaaleista on ollut tähän asti varsin vähäistä ja suuri yleisö on tuskin juurikaan uhrannut ajatuksia syvällisemmälle punninnalle ehdokkaiden välillä. Uskon, että vaaleihin herätään toden teolla joulukuussa, kun varsinaiset TV-tentit alkavat.
Näin taisi käydä myös ennen vuoden 2000 presidentinvaaleja. Vielä pitkälle loppusyksyllä 1999 elettiin tilanteessa, jossa gallupeja johti Riitta Uosukainen ja Elisabeth Rehn. Sijalta kolme löytyi Esko Aho ja sijalta neljä Tarja Halonen, kunnes joulukuun puolella Halosen kannatus lähti tasaiseen nousuun. Lopputuloksen tunnemmekin.
Silläkin kerralla moni oli pessimistinen, ja lopulta näimme, että pessimistit olivat väärässä.
Nyt on tärkeää keskittyä niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.
TOISSA sunnuntaina SDP:n puoluevaltuusto ja järjestöväki olivat koolla laajoin joukoin Tampereella keskustelemassa politiikasta ja tulevasta toiminnasta.
Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman piti puheen, ja puolue asetti viisi ensimmäistä eurovaaliehdokasta: Eero Heinäluoma, Suna Kymäläinen, Ville Merinen, Tanja Airaksinen ja Emmi Lintonen. Lisääkin erinomaisia ehdokkaita on tulossa.
Saimme kuulla myös ilouutisen siitä, että Jutta Urpilainen on käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Tunnelma oli innostunut, ja Urpilaisen kasvoilta saattoi jokainen nähdä, että hän haluaa tosissaan Suomen tasavallan presidentiksi.
Samainen ajankohta – marraskuun 19. päivä – oli myös 42 vuotta aiemmin sosialidemokraattiselle liikkeelle suuri päivä. Mauno Koivisto piti silloin puheen SDP:n puolueneuvoston kokouksessa, ja presidentinvaalien kampanjointi saattoi alkaa. Ymmärtääkseni silloinkin oli innostusta ilmassa.
Nyt on tärkeää keskittyä niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. On aika lähteä liikkeelle, jotta Suomeen saadaan tasavallan presidentti, joka on sitoutunut vahvasti ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja rauhan puolustamiseen ja joka tekee työnsä aina suurella sydämellä.
Sellainen ehdokas ilmoittautui mukaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.