Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pienituloisille luvassa tukea hd-vastaanottimen hankintaan – valtio varannee asiaan 1-2 miljoonaa euroa

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ylen tv-lähetykset lähetetään keväästä 2025 eteenpäin vain teräväpiirtolaadulla ja perusmuotoiset lähetykset päättyvät.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta viime viikolla.

Myös muut Suomen tv-toimijat ovat mukana aikataulussa.

Muutos tarkoittaa käytännössä vastaanottimen uusimista, jos nykyisellä vastaanottimella ei pysty katsomaan hd-lähetyksiä. Noin 100 000-150 000 antenniverkon kotitalouden arvioidaan joutuvan hankkimaan uuden vastaanottimen.

DEMOKRAATTI tiedusteli viime viikolla Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajalta Sinuhe Wallinheimolta (kok.), onko pienituloisten kotitalouksien mahdollista saada tukea hd-kelpoisten tv-vastaanottamisen hankintaan.

Wallinheimo painottaa, että siirtymäaika pelkkiin teräväpiirtolähetyksiin on pitkä, noin puolitoista vuotta. Hän sanoo myös, että hd-vastaanottimien hinnat ovat tulleet alaspäin ja tullevat vieläkin.

– Aikaa on ja vastaanottimet ovat melko kohtuullisen hintaisia. Mutta selvää on, että meillä on tiettyjä ryhmiä Suomessa, vähävaraisimmat, jotka eivät välttämättä kykene siltikään ostamaan televisiota. Liikenne- ja viestintäministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa on keskusteltu siitä, onko mahdollisuuksia jollain lailla kompensoida tai turvata hd-vastaanottimen hankinta vähävaraisille. Yleensä tässä on käytetty täydentävää toimeentulotukea eikä tämä olisi mitenkään ainutlaatuista, Wallinheimo sanoo ja muistuttaa, että samanlaista mallia on käytetty aikoinaan, kun tuettiin digiboksien ostamista.

Wallinheimo ei osaa sanoa, kuinka moni täydentävää toimeentulotukea voisi saada. Hän uskoo, että vastaanottimen hankkiminen tarvittaessa onnistuu.

Wallinheimo kertoo olevansa eniten huolissaan senioriväestöstä, joiden ei välttämättä tarvitse vaihtaa televisiota, mutta joilla esimerkiksi kanavien järjestäminen menee uusiksi. Kansanedustaja kertoo, että nyt esimerkiksi erilaisia eläkejärjestöjä yritetään rekrytoida auttamaan senioreita.

– Meillä on hyvin aikaa ja siellä on hyviä suunnitelmia siihen, mitä kaikkia tahoja voitaisiin ottaa mukaan, että siirtymä olisi suhteellisen järkevä kaikille eikä aiheuttaisi turhia ongelmia.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERI Lulu Ranne (ps.) vahvisti viime viikolla Demokraatille, että ajatuksena on tukea teknisesti ja taloudellisesti siirtymässä apua tarvitsevia.

– Tämä on keskusteltu sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Hän kertoo, että muun muassa järjestöjen ja kuntien kanssa on kartoitettu sitä, miten ihmisiä autetaan teknisesti hd-lähetyksiin siirryttäessä.

– Katsotaan, että saadaan kaikki hanskaan, että kukaan ei jää ilman telkkua, Ranne toteaa.

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) esikunnasta ohjattiin vastauksen antaminen virkamiestasolle. Sosiaali- ja terveysministeriöstä asiaa kommentoi erityisasiantuntija Ritva Liukonen.

Hän kertoo, että ministeriössä on pohdittu täydentävän toimeentulotuen olevan viimesijainen tuki, jos henkilö ei muilla keinoin kykene hankkimaan hd-vastaanotinta ja osallistumaan tärkeän yhteiskunnallisen viestinnän seuraamiseen.

– Tällöin voisi myöntää täydentävää toimeentulotukea yksilölliseen harkintaan perustuen.

Liukonen muistuttaa, että sama toteutui digiboksisiirtymässä.

Liukosen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö aikoo ohjeistaa asiassa. Lakimuutoksia täydentävän toimeentulotuen käyttämisessä ei todennäköisesti tarvittaisi, vaan tukeminen onnistuisi nykyisiin pykäliin vedoten. Tuesta vastaisivat hyvinvointialueet yhteistyössä perustoimeentulotuesta huolehtivan Kelan kanssa.

Niin Wallinheimo, Ranne kuin Liukonenkin arvioivat Demokraatille, että hd-kelpoisten tv-vastaanottimien hankintaan käytettävän täydentävän toimeentulotuen määrä saattaisi asettua 1-2 miljoonan euron kieppeille. Toisin sanoen tällä summalla valtio valmistautuisi tukemiseen.

Myös Turun Sanomat on käsitellyt asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE