– Silloinkin, kun isänmaata piti sodassa puolustaa, hän halusi toimia sovinnollisen tulevaisuuden puolesta, Huovinen sanoi puheensa sota-aikaa koskevassa osassa.

Huovinen korosti myös puheessaan Koiviston velvollisuudentuntoa ja vastuuta, jota ei sovi väistää.

– Kun rauha sitten koitti, Mauno Koiviston kädet saivat uusia tehtäviä. Alkoi maan uudelleenrakentaminen. Satamamies halusi opiskelemaan.

Huovinen nosti puheensa keskiöön myös pitkän avioliiton Tellervo Koiviston kanssa ja perheen tyttären Assi Koivisto-Allosen suuren merkityksen läpi vuosikymmenten.

– Syvä kiintymys, keskinäinen sitoutuneisuus ja kunnioittava rakkaus sävyttivät elämää niin myötä- kuin vastamäissä. Tänään tiedämme, että aina kuolemaan asti, Huovinen lausui.

Hän totesi puolisoiden olleen toisilleen maailman tärkeimmät ihmiset ja sanoi, että Koivistojen avioliitto on voinut olla esikuvana monelle liitolle.

– Rakkaus oli arkista ja arvostavaa, huumorin sävyttämää, eleetöntä.
Huovinen kertasi myös pariskunnan tyttären syntymän vaiheita, kun odotettu ja rakastettu Assi syntyi.

– Sen aikaisista tavoista poiketen isä nousi yöllä ensimmäisenä pitämään huolta tyttärestään ja otti hänet varmoihin ja turvallisiin käsiinsä.

Siunauspuheensa lopuksi Huovinen toivotti Koiviston, vahvakätisen suomalaisen miehen, viimeiselle maalliselle matkalle vanhan rukouksen turvin.

– Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.
Mimma Lehtovaara