Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Pirkko Mattila: Myös aktiivimallin kehittämistä pohtinut kolmikantainen valmistelu päättyi erimielisyyteen

Hiljattain uutisoitiin, että työ- ja elinkeinoministeriön asettama kolmikantainen työryhmä ei saanut aikaan sopua omatoimisen työnhaun ehdoista.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Työryhmän asettamisesta päätettiin viime lokakuussa, kun irtisanomislain uudistamisesta syntyi kiista työmarkkinoilla. Vastaavasti päätettiin käynnistää myös kolmikantaisen valmistelun tavoista, joilla työtön voi osoittaa aktiivimallin mukaisen aktiivisuutensa.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) kertoo nyt Demokraatille, että tämäkään aktiivimallin kehittämistä työstänyt sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ei ole päässyt yksimieliseen ratkaisuun. Se siis päättää työnsä erimielisenä. Mattila lupaa asiasta huomenna lisätietoa.

Mattila toteaa Demokraatille, että peruskysymys on erimielisyys itse aktiivimallista. Mattilan mukaan ryhmässä on kuitenkin nähty ”kehityskelpoisuutta” joissakin pienemmissä asioissa.

Mattilan mukaan nyt eletään voimassaolevan tilanteen mukaan eli aktiivimalli on voimassa mutta siihen on lisätty jo esimerkiksi se, että omaehtoinen opiskelu lisää aktiivisuutta. 

Lisäksi hallitus antoi joulukuussa asetuksen, joka laajentaa niiden toimijoiden joukkoa, joiden järjestämä työllistymistä tukeva toiminta hyväksytään aktiivimallin edellyttämäksi aktiivisuudeksi. Nämä muutokset tulevat voimaan 1.4.2019.

Vaikka molemmat hallituksen käynnistämät selvitykset johtivat erimieliseen lopputulokseen, Mattila toteaa, että hankkeista saadaan kuitenkin tietoa seuraavan hallituksen käyttöön.

Hän toivoo, että tällaista tietoa voisi olla myös esimerkiksi selvityshenkilöt Tuija Oivo ja Raija Kerätär raportti pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten palvelutarpeesta ja osallistavan sosiaaliturvan kokeilu. Myös SAK on pohtinut työttömien työllistämisturvan kehittämistä. Myös SAK:n työtä voi Mattilan mukaan hyödyntää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE