Politiikka
27.11.2023 13:44 ・ Päivitetty: 27.11.2023 13:44
Pitääkö itäraja voida sulkea? – näin vastaa Antti Lindtman
Ruotsin ja Suomen sosialidemokraattien puheenjohtajat Magdalena Andersson ja Antti Lindtman tapasivat tänään Helsingissä. He pitivät myös mediatilaisuuden.
Mediaa kiinnosti etenkin itärajan tilanne ja se, että mediatietojen mukaan hallitus valmistelisi itärajan sulkemista kokonaan.
Itärajasta puhuttaessa Lindtman totesi medialle tilanteen olevan epäsymmetrinen Suomen ja Venäjän välillä.
Hän sanoi, että Suomi on demokratia, joka uskoo kansainvälisen vastuuseen ja lainsäädääntöön, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Venäjällä taasen Lindtman näkee diktarorisuutta, jossa ei ajatella kansainvälistä vastuuta.
Lindtmanin mukaan Suomessa on löydettävä balanssi turvallisuuden ja kansainvälisen lain ja velvoitteiden välillä. Hän näkee, että viime kaudella eduskunnassa hyväksytty rajavartiolaki ja siihen liittynyt perustuslakivaliokunnan kannanotto antaa suuren tuen hallitukselle, jotta balanssi voidaan löytää.
Lindtmanilta kysyttiin, tukeeko SDP kaikkien Itä-Suomen rajapisteiden sulkemista ja turvapaikkahakemusten keskittämistä johonkin muualle. Hän muistutti tähän, että SDP on ollut mukana hyväksymässä viime kaudella rajavartiolain muutoksia ja ne hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti.
– Se mahdollistaa, että ääritilanteessa, poikkeuksellisessa tilanteessa, myös koko itäraja voidaan sulkea.
Lisää aiheesta
Lindtman totesi SDP:n tukeneen hallituksen toimia tähän asti ja hän lupasi tukea myös siinä tapauksessa, jos hallitus katsoo, että mikään muu ei auta kuin itärajan sulkeminen ja turvapaikanhaun keskittäminen.
Lindtmanin mukaan tällöin laissa mainittujen edellytysten on täytyttävä ja laillisuusvalvojien on käytävä asia läpi.
– Mikäli tällainen tilanne on, niin silloin tarvittaessa koko itäraja pitää voida myös sulkea, Lindtman sanoi tiedotusvälineille.
VALTIOVARAINMINISTERI, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoi blogissaan, että poliittinen päätös itärajan sulkemisesta on tehtävä, vaikka laillisuusvalvonta ei olisikaan sen takana. Purran mielestä rajan sulkeminen on ainoa vaihtoehto.
Demokraatti kysyi tänään heti lehdistötilaisuuden jälkeen SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin kantaa Purran linjaan toimia tarvittaessa ilman laillisuusvalvonnan tukea.
– Venäjä pyrkii toiminnallaan kääntämään huomiota pois Ukrainasta, horjuttamaan Suomen turvallisuutta ja saattamaan Suomen vaikeaan tilanteeseen länsimaisena oikeusvaltiona. Sen vuoksi katson, että turvallisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen välillä pitää aina kaikissa tilanteissa löytää tasapaino. Laillisuusvalvojalla on erittäin tärkeä rooli oikeusvaltiossa. Pidän tärkeänä, että meidän laillisuusvalvojiamme kuunnellaan ja heitä kunnioitetaan, Lindtman vastasi.
”Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni. Suomella on lainsäädäntö siihen, juuri tämänkaltaisia tapahtumia varten. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä”, Purra kirjoitti blogissaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
27.11.2023 12:41
Madgalena Andersson: Venäjän ikäviä temppuja meille odotettiin jo viime vuonna
