Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pohjoismaisilla demareilla huima tavoite – Pohjoismaat maapallon ykköseksi uusissa langattomissa verkoissa

5g-verkkoa vasta kehitellään. Tämä kännykkä käyttää enintään 4g-verkkoa.

Sosialidemokraatit Pohjoismaiden neuvostossa työskentelevät sen puolesta, että Pohjoismaat olisivat maailman ykkönen 5G teknologiassa. Esimerkiksi hyvinvointiteknologiaa voidaan kehittää. Demareiden esitys on, että standardit yhdenmukaistetaan meidän maissamme.

– 5G on uusi askel teknologiakehityksessä, jolla voi olla suuri merkitys hyvinvointiteknologian kehittämisessä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Uusia digitaalisia ratkaisuja ovat esimerkiksi e-terveys, joka voi seurata asiakasta paikasta ja ajasta riippumatta. Se toimii kotona, kesämökillä ja naapurimaassa. Tänään hyvinvointiteknologia on pääsääntöisesti sidoksissa yhteen paikkaan, useimmiten kotiin.

– Uusilla digitaalisilla ratkaisuilla on useita käyttöalueita. Kyseessä voi olla itsehoito, sensorit kodeissa ja samalla yhteydenpitoa terveystoimeen kodista tai maailmalta. Esimerkiksi videopuheluiden avulla voidaan tehdä hoitosuunnittelua. Liikkuva hoitohenkilökunta saa tiedot hyvin sähköisestä tietopankista. On jopa mahdollista mitata ihmisen verenpainetta ja sydäntoimintaa kaukosensoreiden avulla.

Pohjoismaissa on paljon haja-asutusalueita ja saaristoa, näillä alueilla tekniikkaa tarvitaan eniten, koska etäisyydet ovat pitkät. Sosialidemokraatit Pohjoismaiden neuvostossa näkevät, että uusi 5G teknologia mahdollistaa ikäihmisten kotona-asumisen pidempään. Yhteistyö ja osaamisen vaihtaminen ovat vahvuuksia pohjoismaisessa yhteistyössä, demarit huomauttavat.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE