Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi edennyt järjestyksenvalvojien epäillyn väkivallan tutkinnassa – avaa tiedotteessaan tapauksia

Kari Hulkko

Itä-Uudenmaan poliisissa tutkittavana olevan laajan turvallisuusalan työntekijöihin liittyvän pahoinpitelyrikoskokonaisuuden tutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa.

Demokraatti

Demokraatti

– Viikonlopun aikana olemme pidättäneet kolme uutta henkilöä todennäköisin syin epäiltynä tähän samaan tutkittavana olevaan rikoskokonaisuuteen. Heidän osaltaan selvitämme alkuviikon aikana onko meillä tarvetta vangita heitä, tutkinnanjohtaja, komisario Paavo Ritari kertoo poliisin tiedotteessa.

Turvallisuusalan yritys Avarn Security kertoi tänään jo aiemmin poliisin tehneen kolme uutta kiinniottoa tutkinnassa, joka koskee yhtiön järjestyksenvalvojien tekemää epäiltyä väkivaltaa. Toimitusjohtaja Niclas Sacklén sanoi tiedotteessaan olevansa syvästi pahoillaan ja järkyttynyt.

Tällä hetkellä poliisilla on tähän kokonaisuuteen liittyen tutkittavana 24 tapausta, joiden tapahtuma-ajankohdat sijoittuvat toukokuun ja joulukuun 2022 väliselle ajalle. Tutkittavana on poliisin tiedotteen mukaan eri asteisia epäiltyjä pahoinpitelyrikoksia, laittomia uhkauksia, kunnianloukkauksia, salassapitorikoksia sekä huumausaineen käyttörikoksia.

– On todennäköistä, että uusia asianomistajia vielä ilmaantuu. Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että toistaiseksi vielä tuntemattomat asianomistajat, jotka liittyvät erityisesti alla mainittuihin tapauksiin, ilmoittautuisivat poliisille osoitteeseen vihjeet.ita-usimaa@poliisi.fi, Ritari jatkaa.

Poliisi listaa tapauksia tiedotteessaan seuraavasti:

7.5.2022 Malminkartanon Juna-asema, Helsinki

Lisää aiheesta

Asianomistaja on noin 25-35-vuotias vaaleaihoinen mies, jolla oli tapahtumahetkellä musta takki, musta lippalakki väärinpäin päässä, liilakeltainen paita, harmaat verkkarit ja mustat lenkkarit. Tallenteella näkyy, kuinka asiakasta talutetaan käsistä. Järjestyksenvalvojat puristavat miestä käsistä, solvaavat ja uhkailevat tätä. Asianomistaja tönäistään pois ja hänen käsketään jatkaa matkaansa.

19.6.2022 Tikkurilan juna-asema, Vantaa

Asianomistajaa, 30-45 vuotiasta suomea virolaiselle aksentilla puhuvaa miestä pidetään kiinni molemmista käsistä. Hänen puhelimensa otetaan pois ja hänen jalkojaan aletaan molemmin puolin hakata teleskooppipatukalla. Pian mies päästetään irti ja hän juoksee pois tilanteesta. Hänen puhelimensa järjestyksenvalvojat heittävät tallenteen mukaan viereiseen pusikkoon.

2.10.2022 Tikkurilan juna-asema, Vantaa

Ulkomaalaistaustainen, 40-60-vuotias mies kuljetetaan Tikkurilan juna-asemalla hissiin, jossa hänet pahoinpidellään nyrkein lyömällä.

5.12.2022 tuntematon paikka – todennäköisesti Tikkurilan juna-aseman lähialue

Järjestyksenvalvojat seuraavat poispäin kävelevää miestä, syyttävät häntä aikansa tuhlaamisesta ja uhkailevat väkivallalla. Tilanteessa olevat järjestyksenvalvojat potkaisevat ja tönäisevät poispäin juoksevaa miestä. Asianomistaja on viety maahan, jolloin hän huutaa kivusta. Asianomistajaan kohdistetaan vielä toistaiseksi tuntemattomalla tavalla väkivaltaa ja hänen suunsa peitetään ilmeisesti kädellä. Järjestyksenvalvojat uhkailevat miestä, samalla kun tämä huutaa tuskissaan. Asianomistajan tuntomerkit: noin 30-50-vuotias mies, vaaleat viikset ja parta, harmaa paita ja musta toppatakki, mustat Adidaksen veryttelyhousut, mustat kengät, vaalea olkalaukku.

6.12.2022 Tikkurilan juna-aseman lähialue, Vantaa

Iltapäivällä toistaiseksi tuntematon mieshenkilö viedään kameroiden ulkopuolelle, jossa hänet pahoinpidellään teleskooppipatukoilla lyöden. Asianomistaja on noin 20-25 -vuotias nuori mies, jolla on päässään musta pipo, jalassaan tummat housut ja päällään maastonvihreä takki.

– Suhtaudumme näihin tutkittavana oleviin rikoksiin erittäin vakavasti, mutta haluamme muistuttaa, että suurin osa yksityisellä turvallisuusalalla työskentelevistä vartijoista ja järjestyksenvalvojista tekee kuitenkin työnsä hyvin ja ammattitaitoisesti, Paavo Ritari sanoo.

Lisätty sana epäiltyjä neljänteen kappaleeseen kello 13.20

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE