Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

3.3.2019 14:16 ・ Päivitetty: 3.3.2019 14:16

Poliisi: Haagan puukotus tapahtui ulkona

Helsingin Haagassa on poliisin mukaan puukotettu kahta aikuista ja aiheutettu vammoja kolmelle kouluikäiselle lapselle. Poliisi epäilee teosta 1985 syntynyttä miestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uhrit ovat poliisin mukaan epäillyn ex-puoliso ja ex-puolison ystävä. Lapset ovat epäillyn ja puukotetun ex-puolison yhteisiä. Uhrien vammojen vakavuudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Uhrit on viety sairaalaan. Sivullisia ei ole poliisin mukaan vaarassa.

Poliisin mukaan epäillyn tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa, ja poliisi etsii häntä.

Poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä ja useana törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä.

– Tiedotamme asiasta lisää heti, kun saamme lisää tietoa, sanoo rikosylitarkastaja Jonna Turunen tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että puukotukset tapahtuivat Santavuorentiellä ulkona. Ilta-Sanomien kertoi aiemmin, että poliisi on eristänyt Haagassa lastensuojelupalveluiden tilat.

Lisää aiheesta

Santavuorentiellä sijaitsee ainakin Ankkurin Lastensuojelupalvelujen yksikkö. Paikalla olevan Lehtikuvan kuvaajan mukaan rakennuksen edessä on tuoreita verijälkiä. Paikalla ei näkynyt poliisia.

Ankkuri kertoo tarjoavansa yksikössään muun muassa lastensuojelupalveluja ja perhekuntoutusta. Se antaa esimerkiksi tukea sijaisperheille ja järjestää tuettuja ja valvottuja tapaamisia.

STT tavoitti Ankkurin edustajan puhelimitse, mutta hän ei voinut kommentoida asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU