Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Poliisijärjestöjen liitto: ”Kenenkään ei pidä sietää väkivaltaa ammattinsa vuoksi” – väkivalta poliisia kohtaan on raaistunut

Suomen poliisijärjestöjen liiton (SPJL) mukaan väkivalta poliisia kohtaan on lisääntynyt ja raaistunut. Liiton valtuusto katsoo kannanotossaan, että työturvallisuus ja työssä jaksaminen taataan riittävällä henkilöstömäärällä.

Demokraatti

Demokraatti

SPJL:n mukaan poliisiin kohdistunut väkivalta on tilastojen valossa kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa ja samalla väkivalta on monimuotoistunut ja raaistunut. Esimerkiksi viimeisten kuukausien aikana poliisiin on kohdistunut vakavaa väkivaltaa Jyväskylässä, Porvoossa sekä Kuopiossa, liitto listaa. Väkivaltatilanteet vaikuttavat työssä jaksamiseen.

– Kenenkään ei pidä sietää väkivaltaa ammattinsa vuoksi, eikä sitä voida pitää hyväksyttävänä toimintamallina poliisia kohtaan, korostaa SPJL:n valtuuston varapuheenjohtaja Leena Leppälä tiedotteessa.

Poliisijärjestöjen liiton mukaan poliisi suorittaa enemmän hälytystehtäviä kuin aiemmin ja nyt entistä vähemmällä henkilöstöllä.

– Riittävä henkilöstömäärä on myös työturvallisuuskysymys, painottaa Leppälä.

Liitto muistuttaa, että työmäärän lisääntyminen vaikuttaa koko sisäisen turvallisuuden ketjuun: poliisiin, Hätäkeskuslaitokseen ja oikeusministeriön hallinnonalaan. Kun yhä useampi työntekijä uupuu työssään, se heijastuu liiton mukaan myös väistämättä kansalaisille tarjottaviin palveluihin.

– Henkilöstön huoli on otettava vakavasti. Työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen tulee panostaa tosissaan, Leppälä sanoo.

Hallitus on luvannut lisätä poliisien määrää kolmellasadalla, jolloin poliiseja olisi 7500. Suomen poliisijärjestöjen liitto katsoo, että tarve on vähintään 7850 poliisille.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE