Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisilla ei rikostutkintaa kaapelirikosta – Elisa: Vihdin tapauksessa ei kyse sabotaasista

LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Suomen ja Ruotsin välillä on havaittu kaksi kaapelirikkoa, joiden kerrotaan tapahtuneen maa-alueella Suomessa valokuituyhtiö GlobalConnectin kaapeleissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asia havaittiin tiistaina vastaisena yönä.

GlobalConnect kertoo STT:lle, että yhtiö on korjannut yhden vaurioituneista kaapeleista. Yhtiön viestinnästä kerrotaan, että suurin osa tämän kaapelivaurion aiheuttamista palveluista on nyt palautettu.

Tapahtumapaikat ovat Espoossa ja Vihdissä, vahvistetaan yhtiöstä. Yritys ei turvallisuussyistä kerro täsmällisempiä sijainteja.

Yritys kertoo paikantaneensa myös toisen kaapelin ongelmakohdan ja aloittaneensa tilanteen tarkastamisen ja korjaustyöt.

Yhtiön mukaan ongelmat ovat aiheutuneet kahdesta erillisestä tapahtumasta kahdella eri kaapelilla. Vedenalaiset kaapelit eivät ole vaurioituneet.

GlobalConnectin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, mistä syystä kaapelit ovat vaurioituneet.

-  Asiaa tutkitaan. Tärkeintä tällä hetkellä on palauttaa asiakkaiden palvelut takaisin käyttöön, sanoo yhtiön Ruotsin-toimintojen viestintäpäällikkö Niclas Bergervik.

Yritys vastasi STT:n kysymyksiin sähköpostilla.

Verkkoyhtiö Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius puolestaan kertoo STT:lle, että Vihdin kaapelivauriossa ei ole ollut kyse sabotaasista. Vaurio on hänen mukaansa tapahtunut kaapelitöiden aikana kaivutöissä.

Kaivutöiden osuudesta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Poliisihallituksen mukaan Suomen poliisilla ei ole tässä vaiheessa käynnissä rikostutkintaa Suomen ja Ruotsin välisen valokuitukaapelin vaurioitumisesta. Tilannetta selvitetään muiden viranomaisten kanssa.

Muun muassa Aftonbladet kertoi aiemmin, että Suomen poliisi epäilisi asiassa rikosta. Myös Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin sanoi uutistoimisto TT:lle, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti ja että Suomen poliisi tutkisi tapahtunutta.

Mediatietojen mukaan noin 6 000 kotitaloutta Suomessa kärsi häiriöstä maanantaina ja noin sata yritysasiakasta oli jossain vaiheessa ilman internetiä. Ruotsalaisia vika ei koskenut.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kommentoi asiaa aamulla viestipalvelu X:ssä sanomalla, että viranomaiset selvittävät asiaa yhdessä yrityksen kanssa. Ranteen mukaan tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti.

VIIME kuussa kaksi tietoliikennekaapelia vaurioitui samoihin aikoihin Itämerellä. Liettuan ja Ruotsin välisen kaapelin vaurioitumista seuraavana päivänä katkesi Suomen ja Saksan välinen merikaapeli.

Kaapeleiden vaurioittamisesta on epäilty Itämerellä liikkunutta kiinalaislaivaa. Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin mukaan aluksen epäillään raahanneen ankkuriaan tahallaan yli 160 kilometriä.

Kiina on kertonut olevansa halukas tekemään työtä muiden maiden kanssa Itämeren kaapelivaurioiden tutkinnassa.

Itämeren kaapelit on jo saatu korjattua.

Sanna Raita-aho, Mimma Lehtovaara, Aliisa Uusitalo/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE