Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Posti ei osaa vielä arvioida, kykeneekö se jakamaan joulukortit

Posti ei osaa vielä arvioida, kykeneekö se jakamaan joulukortit, jos postilakko jatkuu tämänhetkisen ilmoituksen mukaisesti joulun alle asti, yhtiön poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ainasojan mukaan Posti pohtii erilaisia vaihtoehtoja korttijakelun turvaamiseksi. Yhtiö aikoo kertoa hyvissä ajoissa asiakkaille, miten joulukorttien kanssa kannattaa toimia.

– Se analyysi meidän täytyy tehdä, miten onnistuisimme joulukortit toimittamaan. Tätä mietintää tehdään nyt aika paljon, Ainasoja sanoo.

Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) ilmoitti eilen postilakon jatkumisesta 22. joulukuuta asti. Tällä olisi vaikutusta myös kirjeiden ja aikakauslehtien jakeluun. Posti on aiemmin arvioinut, että lakko aiheuttaa kirjejakeluun suman, jonka purkaminen kestää osittain jopa ensi vuodelle asti. Lakon jatkuminen PAUn uuden ilmoituksen mukaisesti pahentaisi tilannetta entisestään.

– Totta kai kirjeenjakelu on tällä hetkellä hankalassa tilanteessa. Toipuminen saattaisi mennä alkukeväälle. Puhumme helmi-maaliskuun ajoista.

Pakettiliikenne Suomen ja Euroopan sisällä kulkee

Kotimaan pakettiliikenteessä vaikutukset ovat olleet huomattavasti vähäisempiä, eli Suomen sisällä lähettävät joulupaketit pääsevät Ainasojan mukaan ajoillaan perille.

Lisää aiheesta

– Valtaosa paketeista on mennyt palvelulupauksen mukaisesti.

Myös Euroopan sisällä kulkeviin paketteihin lakolla on vähäinen vaikutus. Sen sijaan lentokuljetuksena Euroopan ulkopuolelta lähtevien ja tulvien pakettien toimitus on pysähtynyt lakon ajaksi Ilmailualan Unionin (IAU) tukilakon myötä. Lähetykset esimerkiksi Yhdysvalloista ja Kiinasta toimitetaan vasta lakon jälkeen.

Lakon laajeneminen sulki osa myymälöistä

Puolet Postin omista myymälöistä toimii normaalisti postilakon laajenemisesta huolimatta. PAU on laajentanut lakon koskemaan tästä päivästä alkaen myös Postin toimihenkilö- ja myymälätehtäviin.

Postilla on Ainasojan mukaan omia myymälöitä parisenkymmentä. Niistä osa palvelee rajoitetuin aukioloajoin ja osa on kokonaan kiinni. Suljettuja myymälöitä on Helsingissä, Turussa, Porissa ja Kouvolassa. Posti kertoo myymäläkohtaisesta tilanteesta verkkosivuillaan.

Myös osa Postin kumppaneiden hoitamista palvelupisteistä on joko kiinni tai toimii rajoitetusti. Asiamiespostien osalta lakon vaikutuksista ei vielä maanantaina puolenpäivän aikoihin ollut kattavaa käsitystä. Ainasoja uskoo, että tietoa kertyy päivän edetessä.

– Paketin jakelukanavissa on noin viidessä prosentissa joitain häiriöitä, esimerkiksi asiamiesposteissa tai pakettiautomaateissa.

Sähköliitto aloitti tänään tukilakon postin toimittamiseen liittyvien järjestelmien kunnossapitoon liittyen seitsemässä posti- ja logistiikkakeskuksessa. Ainasoja ei usko, että tukilakko vaikuttaa Postin toimintaan.

– Häiriöitä toki esiintyy toisinaan, mutta varautuminen on sillä tolalla, että käsittelyn pysähtymiseen johtavia häiriöitä emme usko olevan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE