Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Potkut kaksi päivää ennen eläkkeelle jäämistä – Trump iloitsi FBI:n ex-apulaisjohtajan irtisanomista Twitterissä

Andrew McCabe

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin kritisoima liittovaltion poliisin FBI:n entinen apulaisjohtaja on irtisanottu.

Oikeusministeri Jeff Sessions antoi Andrew McCabelle potkut vain kaksi päivää ennen kuin tämä aikoi jäädä eläkkeelle. Amerikkalaismedian mukaan irtisanominen vaarantaa ainakin osan hänen eläkkeestään.

Sessionsin mukaan FBI:n sisäisessä selvityksessä paljastui, että McCabe oli antanut luvatta lausuntoja medialle ja ollut epärehellinen oikeusministeriön tutkijalle.

Trump iloitsi McCaben potkuista Twitterissä.

– Andrew McCabe IRTISANOTTU, hieno päivä ahkerille miehille ja naisille FBI:ssa – hieno päivä demokratialle. Tekopyhä James Comey oli hänen pomonsa ja sai McCaben näyttämään kuoropojalta. Hän tiesi kaiken valheista ja korruptiosta FBI:n korkeimmilla tasoilla, Trump tviittasi.

Trump syytti Hillary Clintonin suojelemisesta

Comey oli FBI:n johtaja, jonka Trump irtisanoi viime vuoden toukokuussa. Comeyn potkujen jälkeen McCabe toimi FBI:n virkaatekevänä johtajana.

Trump on syyttänyt Comeyta ja McCabea puolueellisuudesta. Trumpin mukaan he suojelivat demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia syytteiltä tämän käytettyä yksityistä sähköpostia ulkoministerinä.

McCabe on kiistänyt Sessionsin ja Trumpin syytökset. Hän sanoo joutuneensa Trumpin hallinnon ajojahdin kohteeksi.

– Kyseessä on laajempi yritys tahrata FBI:n, lainvalvojien sekä laajemmin tiedusteluasiantuntijoiden maine. Se on osa tämän hallinnon sotaa FBI:ta sekä erikoissyyttäjä (Robert Muellerin) tutkintaa vastaan, McCabe sanoi.

Mueller johtaa tutkintaa Venäjän väitetystä vaalivaikuttamisesta.

McCabe ilmoitti itse eroavansa tammikuun lopulla, mutta jäi FBI:n palkkalistoille maaliskuuhun asti saadakseen eläke-etuudet. Hän täyttää sunnuntaina 50 vuotta, minkä jälkeen hän olisi ollut oikeutettu varhaistettuun eläkkeeseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE