Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

13.1.2017 06:06 ・ Päivitetty: 13.1.2017 06:06

Presidentti Obama lopetti 1960-luvulta asti voimassa olleen menettelyn liki viime töikseen

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Barack Obama on lopettanut kuubalaissiirtolaisia koskeneen avointen ovien politiikan.

Menettely on ollut voimassa aina 1960-luvulta asti. Sen myötä Kuubasta ovat voineet jäädä Yhdysvaltoihin, vaikka saapuisivat maahan ilman viisumia. Obaman tiedotteen mukaan päätös tekee Yhdysvaltain siirtolaispolitiikasta johdonmukaisempaa.

Kuuba on avointen ovien politiikan päättyessä vastavuoroisesti luvannut ottaa vastaan kansalaisiaan, jotka käännytetään tai karkotetaan Yhdysvalloista. Maan hallitus kutsui päätöstä tärkeäksi askeleksi maiden kahdenkeskisissä suhteissa.

Kyseessä oli yksi Obaman viimeisistä päätöksistä presidenttinä. Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi nousee ensi viikon perjantaina republikaanien Donald Trump.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU